Päivittäinen annos nuorta viisautta Sampa The Greatin kanssa

Pari vuotta sitten Botswanasta Australiaan muuttaneena Sampa Tembo on löytänyt äänensä yhteiskunnassa, joka voi olla kaikkea muuta kuin lämmin ja vastaanottavainen. Melbourneen asettunut polymath punoo yhteen spoken wordin elementit, perinteisen laulun ja nykyaikaisten biittien säikeet ajatuksia herättäväksi musiikiksi, joka ylittää genrerajat ja kiehtoo aisteja. Trauma ja hyväksyntä ovat keskeinen teema räppärin tuotannossa, kun hän tutkii itsenäisyyden laajoja teitä. Hänen toinen projektinsa, Birds and the BEE9, voitti viime vuonna arvostetun Australian Music Prizen, mikä vakiinnutti hänen asemansa globaalissa hip-hop-maailmassa. Hän on kaunis, rohkea ja täällä jäädäkseen.

Istuen piknikpöydän äärellä vastapäätäni, kyynärpäät polvilla, hän puhuu taiteilijana ja nuorena naisena kasvamisesta.

VMP: Mitkä ovat mieluisimmat muistosi lapsuudestasi Sambiassa ja Botswanassa?

Sampa the Great: Matkat maiden välillä autolla. Tie Sambian suuntaan oli usein täynnä norsuja, joten isäni näki sen täydellisenä hetkenä leikkiä villieläinten kanssa. Äitini oli aina hermostunut istuessaan etupenkillä, ja tämä tapahtui joka vuosi! Tämä kokemus sai minut näkemään nuo eläimet yksilöinä, parhaina ystävinä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Olet muuttanut paljon — millainen vaikutus tällä on ollut sinuun taiteilijana ja yksilönä?

Nuorena muutto Sambiasta Botswanaan ei ollut kovin radikaali. Kulttuurit ovat melko samanlaisia, joten kyseessä oli lähinnä fyysinen siirtymä naapurimaahan. Teini-ikäisenä koin kulttuurishokin mennessäni San Franciscoon yliopistoon. Päätin palata kotiin, koska en ollut tottunut uuteen ympäristöön, ja halusin palata paikkaan, jossa tunsin oloni mukavaksi. Siskoni ehdotti, että menisin yliopistoon muualle, joten muutimme Australiaan. Tämä kokemus näytti minulle, miten erilailla ihmiset kommunikoivat ja miten musiikki ja hip-hop leviävät. Sambiassa oli hip-hopia, Botswanassa oli hip-hopia, ja Australiassa oli hip-hopia. Ajattelin, 'Wow, mikä tässä onkaan, joka välittyy koko maailmalle?' Huumori on myös melko samanlaista kaikkialla. Nämä oivallukset auttoivat minua ymmärtämään, että voin välittää tämän viestin musiikkini kautta: Olemme kaikki ihmisiä, voimme kaikki olla haavoittuvia, mutta voimme myös nauraa. Kaikki haluavat olla onnellisia.

Milloin huomasit, että sinulla on musiikillista lahjakkuutta ja haluat tehdä tästä uran?

Tiesin haluavani tehdä musiikkia jo lapsena, mutta urana se ei ollut vaihtoehto perheessäni. Voit tehdä mitä vain muuta, mutta et koskaan musiikkia. Opiskelin äänitekniikkaa, jotta perheeni näkisi minut insinöörinä, vaikka todellisuudessa työskentelin vain omien mixtapejeni parissa ja käytin sitä virallisena väylänä teollisuuteen. Musiikkiteollisuus ei ollut suomessa iso lainkaan Botswanassa tuolloin, joten vanhempani näkivät musiikin vain harrastuksena minulle. Mutta ajan myötä se kasvoi.

Kuinka äänitekniikan kurssi muokkasi lähestymistapaasi oman musiikkisi tekemiseen?

Se näytti minulle, mitä pystyn luomaan musiikin ja äänen avulla. Toisaalta se näytti myös, ettei kyseinen osa-alue ole minulle se kiinnostavin. Istuessani ja äänittäessäni artisteja huomasin pian, että minun täytyi olla toisella puolella. Äänitekniikka opetti minulle myös, kuinka välittää toiveeni siitä, miltä haluan, että asiat kuulostavat. Usein taiteilijat haluavat muuttaa tiettyä instrumenttia tai säveltä, mutta heillä ei ole sanastoa eikä teknistä osaamista kuvata sitä tuottajalleen tai insinöörillensä. On etuoikeus olla näin tiiviisti mukana oman tuotantoni kanssa.

Tuliko laulu sinulle luonnostaan?

Ei ollenkaan! Siskoni lauloi kirkon kuorossa, mutta minulla ei ollut rohkeutta liittyä mukaan ennen kuin hän lopulta suostutteli minut... Kaikki laulutaitoni kumpuavat tuosta kokemuksesta. Gospel-musiikki opetti minulle melodian ja kirkko opetti, kuinka äänet toimivat yhdessä. Koen laulamisen niin haavoittuvaksi räppiin verrattuna, sillä räpissä on vain sanani ja voin tulkita ne miten haluan. Mutta laulamisessa voi selvästi kuulla sielun... Se on aina ollut minulle pelottavaa mutta myös uskomattoman erityistä siinä.

Kun oli aika löytää oma äänesi, mihin suuntaan päätit mennä? Mistä tiesit, ettei mainstream ollut sinua varten?

Olen aina ollut se lapsi, joka tietää, mistä hän pitää. Isäni korosti aina, että ei ollut väliä, olivatko asiat siistejä vai eivät, "Pidät siitä, mistä pidät", hän sanoi. Joten halusin, että musiikkini kuulostaa minulta! En voisi seistä lavalla ja esittää musiikkia, joka ei edusta minua. Yritän säilyttää musiikissani mahdollisimman paljon sen, mihin kasvoin ja mitkä äänet muokkasivat minusta minut.

Mitkä äänet nuo ovat?

Äitini kuunteli paljon perinteisiä sambialaisia ääniä ja kansanlauluja, jotka olivat vahvasti instrumentaalisia ja lauluyhtyeitä. Opin nuo äänet häneltä, ja sitten lauloimme yhdessä perhejuhlissa, joten opin nopeasti musiikin yhteisölliset ja kulttuuriset perinteet. Olen kiitollinen, että minulla on ollut niin laaja valikoima erilaisia ainesosia, joista ammentaa.

Ihmiset vertaa sinua usein Lauryn Hilliin ja Kendrick Lamariin. Miten suhtaudut näihin vertailuihin — otatko ne kohteliaisuutena vai haluaisitko mieluummin, ettei sinua vertailtaisi lainkaan?

Aluksi olin niin imarreltu ja kunnioitettu, koska nämä artistit inspiroivat ääntäni, itseluottamustani, kaikkea. Mutta sitten tulee piste, jossa olen Sampa. En halua olla Lauryn. Haluan inspiroitua hänestä, mutta en halua olla toinen hän. Haluan olla Sampa. Joten se menee ylpeydestä siitä, että minua verrataan huipulle, siihen, että haluan olla yksilö, ole kiltti.

Kuvat: Mariana Carvalho

Sulla on hyvin kirjallinen tyyli; olet tarinankertoja. Miten spoken word eroaa musiikista sinun mielestäsi? Mitä toinen sallii, mitä toinen ei?

Luulen, että ero on lisäkerros ääntä. Minulle räp on runoutta rytmillä. Slam-runoudessa rytmi oli musiikki. Spoken word on musiikkini perusta; lisäsin vain instrumentaalit siihen. Molemmat ovat yhtä henkilökohtaisia, molemmat tuntuvat päiväkirjatöiltä.

Kuinka löydät tasapainon olla rehellinen ja raaka musiikissasi, mutta myös säilyttää henkilökohtaiset asiat itselläsi?

Kun olin lapsi, minulla oli vaikeuksia ilmaista itseäni, koska vaikka minulla oli paljon sanottavaa, aivoni ja suuni eivät tuntuneet yhdistyvän! Se meni jopa siihen pisteeseen, että aloin änkyttää, joten äitini käski minua vain istumaan alas ja kirjoittamaan kaiken ulos. Ja siitä tuli terapeuttista.

En halua rajoittaa kirjoittamistani; haluan antaa kirjoitusten mennä minne ne haluavat mennä, ja jos ne haluavat mennä syvälle ja haavoittuvaiseksi, annan sen tapahtua. Se tulee vain siihen, päätänkö jakaa tietyt sanat maailman kanssa vai pidänkö ne itselläni joskus.

Millainen kokemus oli kiertueella Nonamen kanssa viime vuonna?

Rakastan häntä niin paljon. Rakastan sitä, kun [me] pystymme yhdistämään toisiimme, erityisesti hip-hopissa. Ja hänen kanssaan, hän vain opetti minulle olemaan oma itseni. Hän on sellainen hahmo lavalla, hän puhuu, kaatuu, nauraa, se on melkein teatteriesitys, mutta hän on aina oma itsensä! Hän opetti minua niin paljon lavalla mutta myös lavan ulkopuolella.

Miten näet itsesi sopivan Australian maisemaan, jos lainkaan?

Mustana ihmisenä Australiassa minun on pakko kiinnittää huomiota maisemaan. Tiedän, että se kasvaa, mutta mielestäni kasvuvauhti ei anna nuorille taiteilijoille, kuten minulle, mahdollisuuksia menestyä. Meidän on todella hyödynnettävä tilaisuus, kun tulemme Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin, koska lennot ovat niin pitkiä ja kalliita. Olin onnekas aloittaessani tunnetun joukon kanssa, löysin tiimin, joka toimii kanssani ja pystyy kääntämään musiikkini tarvitsemaani muotoon, ja rakastan sitä, mitä teen!

Miltä sinusta tuntuu olla musta nainen vuonna 2019?

Kotona olimme ympäröityinä ihmisillä, jotka näyttivät meiltä, edustus ei ollut asia, vanhempamme saivat meidät tuntemaan itsemme täydellisesti. Vasta astuttuasi maailmaan, joka kertoo sinulle, ettet ole, alkaa todellinen työ. On tehtävä järkeä siitä, mitä sinulle kerrotaan ja miten voit edetä yksilönä omalla tavallasi.

Eri tavoin vuosi 2019 on itsenäisin mustille naisille koskaan. Pääsemme lähemmäksi itsensä rakastamista välittämättä, näyttäen siltä, miltä haluamme näyttää. Mutta kaikki rodun suhteen on antamista ja ottamista... Tuntuu, että olemme edelleen rakentamassa taloamme, ja se vie aikaa. Olen itse hyvässä tilanteessa mustana naisena, joten toivottavasti voin luoda sellaisen tilan muille mustille naisille – se on lopullinen tavoite.