David Bowie’s Last Five Years

“Ja juoksen elämän katuja pitkin

Enkä koskaan anna sinun kuolla

Enkä koskaan tule vanhaksi…”

On kulunut 24 kuukautta siitä, kun menetimme David Bowien maksasyövälle. Hän piti sairautensa tiukasti salassa, vain läheisimmillä henkilökohtaisilla ja luovilla luotettavilla oli siitä tieto. Kuten monet muutkin vuoden 2016 julkkiskuolemat, se oli äkillinen ja järkyttävä (hän oli trendien edelläkävijä loppuun asti, kuten kävi ilmi). VMP:n oma Andrew Winistorfer tiivisti unohtumattomasti sen järkytyksen, jota hän tunsi sinä aamuna viikon albumi -kolumnissaan: “Hänen oli tarkoitus kuolla, kun ensimmäinen miehitetty matka Marsiin menee pieleen. Hänen oli tarkoitus kuolla, kun hän keksi todellisen Tron-pelin ja juuttui koneeseen. Hänen oli tarkoitus kuolla 200 vuoden kuluttua muunnettuaan itsensä taiderockia tekeväksi robotiksi. Hänen oli tarkoitus elää meitä kaikkia pidempään.”

Ennen kuin hän jätti Maan, Bowie julkaisi kaksi albumia, The Next Day vuonna 2013 ja Blackstar vuonna 2016, joista jälkimmäinen ilmestyi vain kaksi päivää ennen kuin sen luoja menehtyi. Tämä tuhoisan tuottelias ajanjakso on perusteellisesti tutkittu Francis Whatelyn uudessa BBC Two -dokumentissa David Bowie: The Last Five Years, joka juuri esitettiin Yhdysvalloissa HBO:lla.

Valo, jonka Whatley heittää näille kahdelle viimeiselle albumille, on erityisen kiehtova, asettaen The Next Day ja Blackstar keskusteluun, jossa ensimmäinen tarkastelee uudelleen menneisyyttä ja jälkimmäinen odottaa mitä tahansa, mikä tulee tämän elämän jälkeen. Yhdessä ne esittävät taiteilijan, joka ei ainoastaan selviytynyt vaan oppi uusia temppuja, kehittäen innokkaasti uusia yhteistyösuhteita vielä myöhään 60-vuotiaana.

Whately, joka oli jo kulkenut Ziggystä Berliiniin elokuvalla David Bowie: Five Years vuonna 2013, on täällä hieman enemmän jarrutettu verrattuna aikaisempaan elokuvaansa, koska hänen kohteensa teki tuskallisen vähän, jos ollenkaan, haastatteluja tänä aikana. Kiertääkseen tämän tosiasian, Whately purkaa reunoja antamalla ihmisten, jotka olivat Bowien kanssa eniten, bändin jäsenten, musiikkivideoiden ohjaajien ja jopa Toni Basilin kaltaisten ihmisten kertoa muistonsa. Vaikutus, Bowien itsensä puuttuessa, asettaa asiat suoraviivaisesti, ei ole ihanteellinen, mutta se on kaikki mitä meillä on, ja se on silti todennäköisesti enemmän kuin ansaitsemme.

Mahdollisuus, että Bowie antaisi viimeisen haastattelun tuonpuoleisesta selventääkseen asioita Whatelylle ja kumppaneille, ei liene järin todennäköinen, mutta The Last Five Years on perusteellisesti mukaansatempaava ja informatiivinen, täynnä arvokkaita ennen näkemättömiä arkisto- ja live-kuvia. On mahdotonta katsoa tätä elokuvaa ilman, että saisi uutta näkökulmaa miehestä, hänen teoksestaan ja ehkä ennen kaikkea hänen huumorintajustaan. Kun häneltä kysytään hänen perinnöstään, Bowie vastaa: “Haluaisin ihmisten uskovan, että minulla oli todella hienot hiustyylit”, ja sillä HBO Now -tilauksesi on käytännössä maksanut itsensä takaisin.

Heti The Last Five Years alussa kuulemme Bowien äänessään valaisemassa haastattelijaa: “Muista aina, että syy, miksi alun perin aloitit työskennellä, oli se, että sisälläsi oli jotain, mitä tunsit, että jos voisit ilmaista sen jollain tavalla ymmärtäisit enemmän itsestäsi ja siitä, miten elät yhteiskunnassa.” Jos pidät tuota lainausta mielessä kuullessasi “Lazarus” -kappaleen myöhään elokuvassa (“Katso tänne ylös, olen taivaassa / Minulla on arpia, joita ei voi nähdä”) etkä liikutu edes vähääkään sen puhtaudesta, että mies kohtaa kuolevaisuutensa yrittäessään saada yhden viimeisen lähetyksen maailmaan - ymmärrys ilmauksen kautta - en tiedä, mitä voisin tehdä puolestasi.

Vaikka The Last Five Years olikin hyvä, se jätti silti minulle ylivoimaisen ja ontton tunteen siitä, että Bowien perintö (hienot hiustyylit ja kaikki) ei koskaan sovi mihinkään niin siistiin kuin dokumentti. Vaikka paketoisit Bowien massiiviseksi moniosainen elokuvaksi, kuten Amazon teki viime vuonna The Grateful Deadistä, Long Strange Trip, se jäisi silti väistämättä kaipaamaan lisää, erityisesti näiden viimeisten vuosien osalta. Kunnes se todennäköisesti väistämätön projekti toteutuu (tai kunnes jokainen Blackstar -vinyylin salaisuuksista on löydetty, pidä tämä kurkistus kulissien taakse pakollisena katsauksena.