Kuinka Beck käytti Odelay-aikakauden videoitaan tullakseen supertähdeksi
Beckin musiikkivideo vuodelta 1993 "Loser", joka teki hänestä tunnetun, on jonkun työn, joka ei voi uskoa, että hän saa tehdä musiikkivideon. Koko projekti on hoitamata, suu auki, rakeinen kasa satunnaista kuvastoa: Surmamies pyyhkii verta auton tuulilasista liikenteessä, pysäytysmalli animaatioarkku kelluu parkkipaikalla, kaksi astronauttia istuu pikapakuauton lavalla, Beck itse tanssii laiskasti breakdancea pienen yleisön edessä. Beckin ystävä Steve Hanft ohjasi videon, kuvaten 16mm filmille 300 dollarin budjetilla. Yhden noista ihanista 90-luvun pop-kulttuurin kuriositeeteista videosta tuli MTV:llä pyörivä hitti kuukausiksi. Se on yksi puhtaimmista kokeellisista hiteistä, jotka ovat päässeet musiikkivideo-formaattiin -- jonka pitäisi teoriassa kukoistaa puhtaasta kokeellisuudesta.
"Loser"-kappaleen -- sekä laulun että videon -- voima oli onnenpotku. Sitä ei toistettaisi. Sitä ei voisi toistaa. Ja kun Beck lopulta julkaisi mestariteoksensa Odelay, pitkään kypsytetyn seurannan hänen vuoden 1994 läpimurtoalbumistaan Mellow Gold, hän ei voinut enää olla "Loser"-kappaleen hassu kirpputorihuligaani. Hänen täytyi muuttua joksikin muuksi. Hänen täytyi muuttua viihdyttäjäksi, ja Odelay-albumin musiikkivideot olivat olennainen osa tätä.
Hanft palasi ohjaamaan videota "Where It's At", Odelayn ensimmäistä singleä. Ja sen haalistuneessa väriteemassa sekä satunnaisen surrealistisen kuvaston rakastamisessa "Where It's At" –video on hyvin paljon serkku "Loser"-videolle. (Kuva Beckistä, violetin taivaan edessä, muovisen Halloween-kaupan koukku kädessään, olisi voinut tulla suoraan "Loser"-videosta.) Mutta "Where It's At" oli myös suurempi, suoraviivaisempi visio kuin "Loser" oli ollut, aivan kuten organoitu, koukku-dominantti kappale oli paljon huolettomammasta funkympi kuin "Loser" itse. Siinä oli kehys. Beck viettää helteistä päivää keräämällä roskaa tien laidassa, todennäköisesti suorittaen yhdyskuntapalvelusta, samalla kun tiukka elokuvapoliisimainen hahmo katsoo. Sitten näemme Beckin fantasioita, jotka ovat yhtä kömpelöitä retro-murheellisia kuin voisimme kuvitella.
Joten: Näemme Beckin lavalla auton myyntipaikan parkkipaikalla, komentaen juhliin alkavia kehotuksia, samalla kun kolmonen breakdance-tanssijoita liikkuu hänen takanaan. Tai: Näemme Beckin ja hänen bändinsä soittamassa maalaistanssipaikassa, asiakkaat esittävät enemmän showta kuin Beck itse. Ehkä videon ikonisimassa kohtauksessa näemme kolme erilaista Beckiä, valaistuna kuin 70-luvun viihdeohjelmista, pukeutuneena röyhkeisiin frakkeihin ja puoliräppäävänä mustia taustoja vasten. Beck viittaa pop-kulttuurin lainaukseen siinä, aivan kuten hänen ystävänsä Beastie Boys olivat tehneet samaan aikaan. Mutta vaikka hän nauraa yleiselle pop-kulttuurin kömpelyydelle ympärillään, Beck myös nauttii siitä. On aitoa kutkutusta nähdä ne linjatanssijat työn touhussa, tai nähdä Beck ja ne breakdance-tanssijat vetämässä samanaikaista hyppyä.
Tuolloin hänen live-esityksissään, Beck teki perustavanlaatuista James Brown/Prince -imitointia, pukeutuen pukuun ja liittyen bändiinsä koreografisiin tanssiaskeleisiin. Hän soitti vanhan koulun viihdettä, vaikka hän teki siitä suuria lainausmerkkejä (ja omasta valkoisuudestaan). Ja videossa "Where It's At" Beck teki jotain vastaavaa, vaikka tällä kertaa hän varmisti, että lainausmerkit olivat valtavia vilkkuvia neoneja. "Where It's At" oli ensimmäinen video, joka esitettiin MTV2:lla. Se voitti VMA:n. Ja se otti itsensä juuri tarpeeksi vakavasti, että kumpikaan näistä asioista ei tunnu historiallisilta onnenpotkuilta, kuten "Loser"-videon menestys oli.
Ja toisen singlen "Devils Haircut" videossa Beck teki vielä suuremman harppauksen. Tuolloin hän lopetti työskentelyn Hanftin kanssa ja haki sen sijaan muotojen mestaria: Mark Romanek, joka on edelleen se henkilö, johon pop A-listat kuten Taylor Swift soittavat yrittäessään kommunikoida esteettisiä uudistuksia. Romanek kuvasi Beckin kulkemassa lähes asumattomassa New Yorkissa, pitäen ghetto-blasteria ja pukeutuneena cowboy-hattuun, nahkatakkiin ja leveälahkeisiin. Värimaailma on yhtä haalistunut kuin "Where It's At" -videossa, mutta se on myös rikkaita ja syvempia -- vähemmän kuin satunnainen 70-luvun UHF-lähetys, enemmän kuin huippuluokan 70-luvun salaliittotrilleri.
Siinä on edelleen jonkin verran hölmöyttä Beckin hämmästyneessä ilmeessä "Devils Haircut" -videossa, mutta hän kulkee tarkoituksella ja itsevarmuudella. Hän näyttää pahalta, henkilökuvassa, jota hän ei koskaan tuntenut mukavaksi esittää ennen. Ja videon freeze-frame-kuvissa, joissa mystinen agentti tarkkailee Beckiä, videossa edistetään ideaa, että tämä voisi olla vaarallinen henkilö, jota kannattaa pitää silmällä. Videossa ei ole juonta; se on todella vain Beck, joka asuttaa kaupunkikuvastoa. Mutta ensimmäistä kertaa, hän tulee viehättäväksi hahmoksi, ei klovnina, joka jotenkin soluttautui MTV:hen.
“Devils Haircut” on Beckin uran suurin video. Ja vaikka hän palaisi hölmöilemään "The New Pollution" -videolla, jonka Beck itse ohjasi, hän omaksuisi sen itseluottamuksen uuden klipin kanssa. "The New Pollution"-videossa on paljon hölmöyttä: Beck ja hänen tukibändinsä pukeutuvat Motley Crueksi ja Kraftwerkiksi, studioyleisö täynnä vaivaantuneita tyyppejä, parta-mies juo maitoa kunnes se valuu koko paidalle. Mutta Beck myös näyttää itsensä sydänten voittaja enemmän kuin koskaan aiemmin. Häneltä tuntuu olevan tyyliä, joka vaikuttaa enemmän kuin pelkkä sattuma.
Suurimman osan videosta Beck ja hänen bändinsä, kaikki pukeutuneet erinomaisesti, soittavat jotenkin kauniisti suunnitellussa 60-luvun swing-sarjassa, näyttäen kuin heidän oma monkees-tyylinen sitcom. He kaikki ovat pukeutuneet erinomaisesti, kuin joku puolison unohtanut brittiläinen Invasiobändi, ja Beck tanssii tavoilla, jotka ovat yhtä aikaa kömpelöitä ja sulavia. (Tässä videossa, kuten monissa muissa, hänen suosikkitanssinsa on robottitanssi.) Kaikessa tässä on leikkisää hölmöyttä, mutta siinä on myös tyylikästä gracea, ja se oli Beckille uutta. Kunnes hän muuttui kuolettavan vakavaksi Morning Phase -albumillaan, Beck näytti aina olevan tyytyväinen leikkimään hiukan vanhojen kulttuuristen merkkien kanssa, jotka saattoivat kellua hänen aivoissaan. Mutta tuon lyhyen Odelay-videokauden aikana hän myös antoi ymmärtää, että hän nautti surfaamisesta ajankohdan tuntumassa. Kun hän pääsisi myöhemmin Midnite Vultures -albumiinsa, hänen seuraavaansa suureen albumiinsa, hän siirtyisi uusiin hölmöyden muotoihin, sekä musiikillisesti että visuaalisesti, ja hänen MTV:n rynnäköt olisivat suurimmaksi osaksi ohi. Mutta hänen ikkunansa aikana kukaan ei ollut parempi tekemään pilkaa koko viihdeteollisuudesta while samalla ollen itse särmässä viihdyttäjä.
Voit saada eksklusiivisen version Odelay ilmottautumalla täällä 15. lokakuuta mennessä. Hintasuunnitelmat alkavat vain 24 dollarista.
Liity kerhoon!
Liity nyt, alkaen $44
