Samba-Rockin Kehitys São Paulossa

1950-luvulta alkaen rock-musiikki hallitsi Brasilian tanssihalleja. Pidennysten viimeisimmistä trendeistä radiolla São Paulon getot tulivat pian hypnotisoiduksi amerikkalaisesta mustasta musiikista. Samba- ja bolero-musiikin ohella bluesin, jazzin ja rockmusiikin äänet olivat olennainen osa jokaista juhlaa tuolloin. Bill Haley ja Johnny Rivers olivat joitakin suosikeista, joiden mukana tanssittiin häissä, syntymäpäivillä ja perhejuhlissa.

Samba-rock syntyi alun perin tanssityylinä, joka johtui dynaamisesta kehityksestä, jota diskokulttuuri koki São Paulossa. Vaikka suurin osa mustista juhlista alkoi pieninä perhetilaisuuksina sukulaisen pihalla, ne kasvoivat pian suuremmiksi ja siirtyivät kaupallisiin tiloihin. Kun juhlat alkoivat houkutella yhä enemmän ihmisiä São Paulon monipuolisista periferisistä naapurustoista, ne antoivat pian syntynsä samba-rockin kaikkein keskeisimmälle hahmolle: DJ:lle, jonka ensimmäinen edustaja, ainakin Brasiliassa, on 85-vuotias Osvaldo Pereira, muuten tunnettu nimellä “Orquestra Invisível (Invisible Orchestra) Let’s Dance.”

Pereiran suuri debyytti DJ:nä tapahtui São Paulon keskustassa vuonna 1958. “Juhlat alkoivat saada enemmän väkeä, ja tilat juhlia varten alkoivat kasvaa. Sitten ajattelin rakentaa oman laitteistoni, joka piti olla voimakas ja uskollinen liveorkestereiden äänelle,” sanoo pioneer, joka muistaa myös yleisön hämmästyneet reaktiot hänen noin 100-watin koneensa, joka sisälsi alkuperäisen crossover-version (sallien hänen hallita äänen taajuuksia).

Pereiran myötä “näkymättömien orkestereiden” (aka DJt) aikakausi oli virallisesti avattu São Paulon mustassa yhteisössä. “Koneellisilla tanssijuhlilla” - toinen nimitys mustille juhille, koska liveorkesterit soittivat vain valkoisten juhlissa - DJ:t soittivat monia musiikkigenrejä, vaihtelevat “Partido Alto” samba-musiikista italialaiseen rockiin. Lindy Hopista ja Rockabillystä Samba de Gafireihin kaikki tanssittiin pareittain, ja juhlakansa vaihtoi sujuvasti yhden tanssityylin toiseen DJ:n seuraavan valinnan mukaan. Kuitenkin, kun DJ:t alkoivat soittaa Waldir Calmonin “Rock Around the Clock” -sambaversiota Bill Haleyn laulusta, mustat juhlat eivät olleet enää koskaan samat: vähitellen juhlakansa yhdisti kaikki rock- ja sambatyylit yhdeksi tanssityyliksi, jota myöhemmin kutsuttiin samba-rockiksi.

“Tanssin suhteen samba-rockissa on kyse rentoutumisesta ja keskittymisestä samanaikaisesti. Se yhdistää afrikkalaisen ‘gingan’ (kehon virtaus Capoeirassa), joka on läsnä jaloissa ja lanteissa, ja eurooppalaisen viittauksen tanssisäännöistä,” selittää Mestre Ataliba, yksi São Paulon ensimmäisistä samba-rock-tanssinopettajista, joka juhlii samba-rockin ja musiikkimoninaisuuden vuoropuhelua. “Voimme tanssia sen rytmille Rita Pavonen, samba-pagoden, reggaen, R&B:n soidessa. Se todella omaksuu jokaisen musiikkikulttuurin,” hän sanoo.

Kun samba-rock sai yhä enemmän lentoa diskoteekeissä 1970- ja 1980-luvuilla, useat brasilialaiset yhtyeet ja laulajat saivat näkyvyyttä São Paulon mustassa musiikkikentässä. Jotkut heistä on jopa nimetty samba-rock-muusikoiksi, kuten legendaarinen Jorge Ben Jor, cariocalainen laulaja, instrumentalisti ja säveltäjä. “Mas que Nada” -maailmankuulu sävellys, erityisesti Sergio Mendesin pianoversion kautta - Jorge Ben Jor, jota jotkut pitävät “samba-rockin isänä”, ei ole koskaan julistanut itseään sellaiseksi. Kuitenkin useat Ben Jorin kappaleet ovat olleet suosikkeja perinteisissä samba-rock-juhlissa nykypäivään asti. Hän on levyttänyt Ben Jorin kanssa, mutta myös nimien kuten Vinícius de Moraes, Trio Mocotó on vahvasti yhdistettynä 1970-luvun samba-rock-yhtyeeseen. Myös sambarockin perustajaksi katsottu perkussionisti ja laulaja Branca di Neve oli suuri menestys São Paulon mustissa juhlissa 1980-luvulla, erityisesti hänen albumeistaan “Branca Mete Bronca” (osaa 1 ja 2).

Vinyylilevyjen soittaminen on samba rockin perinteisten DJ:iden, kuten 63-vuotiaan Tony Hitsin, identiteetti. Hän on yksi legendaarisimmista tästä skenestä. Kuva: Nego Junior.

Vaikka kaikki nämä artistit edustavat samba-rock-juhlan äänellistä olemusta, kukaan heistä ei ole koskaan julistanut itseään sambarockin muusikoksi. Näin samba-rock nousi virallisesti musiikkigenreksi 2000-luvulla, yhtyeiden kuten Sandália de Prata ja Clube do Balanço myötä. Toisin kuin tanssigenre, Clube do Balanço sai tunnettuutta soittamalla samba-rockia São Paulon keskiluokkaisissa kaupunginosissa. Laulaja ja kitaristi Marco Mattoli mukaan se on juuri se, joka helpotti samba-rockin uutta vaihetta: “Emme tulleet periferioista, joten meillä oli enemmän ulkopuolista näkökulmaa samba-rockiin. Kun näimme sen ensimmäistä kertaa, tunsimme olevamme hypnotisoituja siitä rytmistä. Se, mitä teimme, oli yksinkertaisesti valaista kulttuuria ja perinnettä, joka on aina ollut getoissa, ja sitten viedä se muille yleisöille,” sanoo Mattoli, joka korosti “muurien rikkomisen” ja periferian sekä São Paulon keskustan lähentymisen merkitystä.

Kuten jokaisessa musiikkigenressä, samba-rock-kappaleilla on tärkeitä yhteisiä ominaisuuksia: niissä on groovea, siinä on “tumxicutumxicutum”, kuten Mattoli kuvailee, viitaten samba-rockin rytmin erityiseen onomatopoeiaan. Samba-rockin tärkeimpiin soittimiin kuuluvat rytmikitara, basso, klaviri ja puhaltimet. Kun ajattelee 1970-luku, Jorge Ben ja Trio Mocotó ovat aina soittaneet timbaa (perinteinen rumpu), pandeiroa ja kitaraa. Mattolin mukaan on olemassa “mielenkiintoinen rajoitus” samba-rockin säveltämisessä: “Kappaleen on aina oltava hyvä tanssia, muuten sillä ei ole merkitystä. Se rajoittaa säveltämisprosessia, mutta luo kulttuurisen identiteetin bändillemme. Tänään emme voi enää nähdä sitä rockina, sambana, souliina tai funkina. Samba-rockista on tullut alkuperäinen asia.”

Vuodesta 1950-luvun lopulta nykypäivään samba-rock on käynyt läpi huomattavia muutoksia - parempaa tai huonompaa. Vaikka Pereira uskoo, että elektronisten samplejen lisääminen vanhan koulun mustaan musiikkiin on myönteistä, jotkut heidän poikansa (useimmat myös DJ:t) ovat eri mieltä. Mestre Ataliban mukaan samba-rockin lisääminen tanssiakatemioihin on saanut rytmin menettämään osan sen “gingasta”, joka on läsnä perinteisissä samba-rock-koreografioissa.

Toisaalta samba-rockin harrastajat ovat vähitellen lisänneet tietoisuutta sen tärkeydestä - ei vain tanssina tai musiikkigenrenä, vaan monimutkaisena kulttuurisena liikkeenä, johon kuuluu DJ:t, tuottajat, muusikot, videontekijät, tutkijat ja tanssijat. Sukupuolten tasa-arvo samba-rock-tapahtumissa, esimerkiksi, on nyt keskustelunaiheena ennennäkemättömällä tavalla: “Naisten tapana oli tuntea itsensä pelkästään tukitanssijoiksi samba-rock-juhlissa. Miehet ovat aina olleet valokeilassa, vaikka me olemme enemmistö tanssisaleissa. Nyt naiset, jotka ovat aikaisemmin aliarvioineet itseään, voivat tanssia toisin, korkeampaan itsetuntoon,” sanoo Camila Camargo, joka vuonna 2016 lanseerasi “Samba Rock Mulheres” (Samba Rock Women) -projektin, jonka tavoitteena on voimaannuttaa naisia samba-rockin kautta. São Paulon aineettomaksi kulttuuriperinnöksi nimetty samba-rock näyttää olevan valmis kertomaan maailmalle, mitä se on: “tanssia, musiikkia, mutta myös elämäntapa, ja mikä tärkeintä, se on São Paulon mustan väestön kulttuurinen identiteetti,” päättää DJ Dinho Pereira, Brasilian ensimmäisen DJ:n, Seu Osvaldon, poika.

Otsikkokuva: Nego Junior.