serpentwithfeet Muuntuu iloksi

serpentwithfeet:n kuuntelu on aina tuntunut uskonnolliselta kokemukselta. Koska itse en ole viettänyt juurikaan aikaa rukoushuoneissa – saati kasvanut helluntaiseurakunnassa ja kuorossa, kuten musiikin luoja – serpentwithfeet:n kyky kerrostaa harmoniat, gospel- ja R&B-vaikutteet eivät tuo mieleeni tiettyä muistoa, vaan luovat ylimaallisen kotelon, joka saa minut kaipaamaan korkeampaa voimaa, johon vedota. Kirkon vaikutus on ollut osa kaikkea serpentwithfeet:n aiempaa tuotantoa, mutta hänen toisella täyspitkällä albumillaan hän käyttää uskonnollista kieltä nimen antamiseksi sille: DEACON.

Uusille kuulijoille diakoni on kirkon johtaja, ja sen perimmäinen tarkoitus on palvella muita. Vaikka serpentwithfeet ei nimenomaisesti väitä ottavansa tätä roolia, se väistämättä muovaa käsitystämme tästä albumista; DEACON on lääke epävarmoihin aikoihin, ja serpentwithfeet johtaa kuulijat kevyempään, mutta ei vähäisempään tunnerikkaaseen matkaan kuin aiempi työ.

Kun hänen debyyttialbuminsa, soil, on parasta kuunnella pimeässä, mieluiten yksin lattialla, DEACON voi soida taustalla auringonpaisteessa käsi kädessä rakkaan kanssa. Tähän albumiin on upotettu euforiaa, jota edes soil:n onnellisimmat hetket eivät täysin tavoita. Tähän mennessä visuaaliset elementit, kuten videot kappaleille “Same Size Shoe” ja “Fellowship,” sekä lyriikkavideo NAO-yhteistyölle “Heart Storm,” toistavat näitä valon ja kumppanuuden teemoja: serpentwithfeet on aina kumppanin kanssa, usein kirjaimellisesti kirmaillen auringossa, tanssien ja halien.

Tämä muutos surun ja kivun käsittelystä ilon ja rakkauden juhlistamiseen saattaa vaikuttaa joillekin odottamattomalta, mutta serpentwithfeet on ollut avoin ja selkeä tästä emotionaalisesta matkasta itsessään. Hän kertoi Huck Magazine:ssa heinäkuussa 2020: “Mustana, homona henkilönä suren jatkuvasti. En usko, että olen koskaan ollut surematta. Mutta se ei tarkoita, etteikö elämäni olisi täynnä iloa.” Melkein kuin minuutti olisi kulunut, sen sijaan että olisi kulunut vuosi, hän kertoi New York Times:ille tässä kuussa: “En halunnut tulla tunnetuksi historian surullisena poikana, koska olen kokenut niin paljon iloa.” DEACON ei ole sattumanvarainen käännös kohti onnellisuutta, vaan harkittu keskittymisen muutos.

Tuotanto, joka on edelleen kuoromainen ja laaja-alainen mutta vähemmän karkea ja raskas, mukautuu sävyn muutokseen soil:sta. serpentwithfeet:n vuoden 2020 EP, Apparition, sen elektronisemmilla äänillä ja suuremmalla tuotannolla, kuten soil, toimii saumattomana sillana julkaisujen välillä. DEACON on kiistatta serpentwithfeet-albumi, säilyttäen tunnusomaiset enkelimäiset harmoniat ja monimutkaiset sovituskerrostumat, mutta on hieman vähemmän lajityypitön kuin aiempi työ, löytäen enemmän jalansijaa R&B:ssä.

Jokainen kappale on eräänlainen rakkauslaulu, olipa se romanttinen (“Same Size Shoe”) tai platoninen (“Fellowship”). Kolme kappaletta, jotka on nimetty tiettyjen mustien miesten mukaan (“Malik”, “Amir” ja “Derrick’s Beard”), ovat kuviteltuja intiimin hetkiä – puhtaita ja yksinkertaisia. Koko sydämisestä (“Blessed is the man who wears socks with his sandals” kappaleessa “Malik”) seksuaalisen eksplisiittisyyteen (koko “Wood Boy”, jossa seksi on niin voimakasta, että serpentwithfeet unohtaa oman nimensä), serpentwithfeet näyttää rakkautensa mustia miehiä kohtaan eri konteksteissa ja suhteissa.

Yhteyden ihme, jota juhlistetaan DEACON:lla, tulee vieläkin ilmeisemmäksi pandemian keskellä, jossa suurimmalta osaltamme on puuttunut syvällistä läheisyyttä. serpentwithfeet on antanut meille turvapaikan näiden 11 kappaleen kautta, paikan, jossa musta gay-rakkaus hallitsee kaikkea, ei ole erolauluja ja kerromme ystävillemme, kuinka paljon heitä rakastamme.