Digitaalinen/Jako: Anonhi ja muiden toukokuun parhaiden elektronisten kappaleiden

Kuolema ja kuoleman haamu tarkkailevat Hopelessness-albumia, oli kyseessä sitten uhraava huuto "Drone Bomb Me" tai päättömyyden vertailut "Execution". Albumin nimi hylkää presidentti Obaman yhden sanan sloganin, ja hänen nimimerkkinsä kantava kappale ei suinkaan ole mairitteleva.

Tässä voimakkaassa ja usein epämiellyttävässä julistusalbumissa hän on palkannut kaksi elektronisen musiikin mielenkiintoisinta nykyaikaista tuottajaa. Pintapuolisesti erikoinen pari, fiksu klubin komentoija Hudson Mohawke ja kokeellinen artisan Oneohtrix Point Never näyttävät edustavan Warp Recordsin eetoksen kahta napaa. Kuitenkin yhdessä he ovat antaneet ANOHNIlle loistavan äänellisen alustan saarnata. Ajoittain on helpompi erottaa heidän vastaavat kontribuotionsa kuin toiset, mutta tällainen navan tarkastelu häiritsee hänen tavoitettaan: nuhdella ja hävetä Amerikkaa sen poikkeuksellisesta globaalista roolista poliittisissa ja taloudellisissa asioissa. Ei ole väliä, kenelle aiot äänestää, se on viesti, johon kannattaa sukeltaa, eikä se ole mitenkään vähemmän arvoista kuunnella.

Kristen Kontrol: X-Communicate [Sub Pop]

Ei kovin huomaamaton vasemmalle kääntyminen yhä lisääntyvän goottilaisen kulkueen muodossa hänen Dum Dum Girls -aikakaudeltaan, aiemmin Dee Dee tunnettu artisti on nojautunut elektronisiin äänimaisemiin tälle uudelle pseudonyymille synnulle projektilla. Toisin kuin Interpolin valittava Paul Banksin hämmentävä 2009 ylöpääomaan Julian Plentiina, Kristen Kontrolin täyspitkä debyytti tekee enemmän kuin vain itsekeskeisesti raaputtaa luovaa kutinaa. Ne, jotka ovat pyörtyneet 2014 vuoden rohkeista uusiaaltohetkistä Too True, tulisi omaksua enemmän immersiivista X-Communicate. Sukupolvien välinen inspiroituminen vaihtelee Bowiesta Enyaan ja Perfume Geniusista, Kontrol suuntaa lauluntekonsa valikoivalle tanssilattialle "White Street" ja ilmavalle Erasure-tyyliselle nimikappaleelleen. Levyn monimuotoisuus mahdollistaa hitaammat tempo- ja orgaaniset elementit sekoittua näppäimiin ja rumpukoneisiin. "Skin Shed" karkeasti kiusoittelee aikaisemman 90-luvun äänen kanssa, joka tällä hetkellä on täydessä huudossa jälleen heräilevissä levymerkeissä kuten Spinnin', vain peittääkseen sen liiallisilla kitarakäyrillä. Myöhemmin Kontrol omaksuu ambient-tekstuureja ja kunnianhimoisia kaikuja laajassa päätöskappaleessa "Smoke Rings".

Sepalcure: Folding Time [Hotflush]

Bass-musiikki on tehnyt valtavan työn genre-rajat ylittävää perinnettä viime vuosina, sekä mahdollistamalla että kannustamalla artisteja tutkimaan vähemmän perinteisiä rakenteita ja rytmiä. Tuottajien Braillen ja Machinedrumin jatkuvassa yhteistyössä Folding Time käyttää epätasaisia rytmejä, yöaikaan sopivia tekstuureja ja pop-ääniä luodakseen ehkä yhden tyylin emotionaalisesti tuhoisimmista albumikeskusteluista. Ikuiseen tylsistymisen ja pelon tunnelmaan immersoituva Sepalcuren äänikuvasto vie yhdet mietteliäät ajatukset kappaleisiin kuten "Hearts In Danger" ja "Not Gonna Make It." Drake’n melankoliset mutta trooppiset kesähitit, "Been So True," pudottavat ihmisisään vihan sydämeen dembow-rytmiin. Ehkä liian tehokas, Burial-tyylinen "Hurts So Bad" vie sinut hyvinkin pimeään paikkaan sen sykkeen ja käänteisen maskauksen avulla.

Slushii: Brain Freeze [Slushii]

Ottaen samanlainen suunta kuin muiden EDM-mystikkojen, Marshmellon, tämä salaperäinen tuottaja julkaisi seitsemän kappaleen setin ennen suunniteltua julkaisua Diplo’n Mad Decent -tunnukselta. Kuka ikinä näiden sokeristen klubi-äänien takana on, he näyttävät selvästi nauttivan niiden luomisesta, odottamattomasta aikuisitten naurun liitoksesta löysästi trappimaisella "Make Me Feel". Kvikkuvat äänen manipuloinnit, arvaamaton BPM ja Eurodance-ylilyönnit määrittävät hyvän osan materiaalista. Rentouttava "Some More" näyttää olevan suunniteltu tuleville kesäkuukausille, melodit leikkivät keskenään. "Statik Shock" viihdyttää löysää synthwave-yhteyttä, kun taas kohokohta "Destiny" yhdistää mestarillisesti vastakohtaiset paluukappaleet 808s And Heartbreak -tyyppisen Kanye Westin ja aikaisen 2000-luvun trance-popin, kuten Chicanen ja Paul Van Dykin. "Closer" pudottaa tempon, mutta ei koskaan peitä, hieman mutkittelevalla ja oletettavasti miesäänellä pleading for a human connection. Jos tämä sattuisi olemaan jonkinlainen salainen Marshmello-sivuprojekti, kukaan ei olisi yllättynyt, eikä pettynyt.

Virginia, Fierce For The Night [Ostgut Ton]

Berliinin Berghainin instituutin maineen huolellisesta hämmennyksestä ja saavuttamattomuudesta huolimatta yhden sen asuin DJ:n täyspitkä debyytti tuntuu erittäin tervetulleelta. Yhteistuotettu hollantilaisen artistin Martynin ja Klaksonin yhteisjohtajien Dexterin ja Steffin kanssa, Virginian Fierce For the Night juhlii lämpimästi klubimusiikin pop-artistisuutta, vievät kuuntelijat todelliseen kiertueeseen vokalistisen house-musiikin juurten, muunnelmien ja mahdollisuuksien ääreen. Avauskappale "Bally Linny" asettaa tunnelman hienovaraisella hapan bassolinjalla, joka on kiedottu varovaisesti kauniisiin pad-esityksiin. Kuitenkin se lähes heti antaa tiensä kinkkisen disko-boogien "1977" ja sitten Bambaataan elektro-kikareiden "Obstacle" tielle. Teemallisesti kiinnittyneenä perinteisiin ja suhteellisiin tanssilattiatekijöihin rakkauden ympärillä, hänen laulunsa menestyvät sekä yökerhossa että kotikuuntelussa, eivätkä ne eroa kuin joistakin Everything But The Girlin parhaista. "Lies" vangitsee Luomon Force Tracks -aikakauden olemuksen alusta lähtien, kun taas "Funkert" ja "Raverd" vievät vielä kauemmas lainatusta aikakaudesta. Downtempo-kappaleet kuten "Believe In Time" auttavat menestyksekkäästi albumin tasapainossa.

Gary Suarez on musiikkikirjoittaja, joka on syntynyt, kasvanut ja asuu New York Cityssä. Hänet löytää Twitteristä.