Kuukauden Ensimmäinen on kuukausittainen kolumni, joka arvioi merkittäviä rap-julkaisuja. Tämän kuukauden painoksessa käsitellään YG:tä, Snoopia ja muita.
Sitten hän neuvottelee, ilmeisesti tekstiviestillä, turvallisesta poistumisestaan viimeisimmästä romanttisesta suhteestaan, ja selittää hämmästyneelle ystävälleen, miten hän onnistui siinä. Ja tämä kaikki tapahtuu ”Bool, Balm, and Bollective” -kappaleen ensimmäisessä kolmessakymmenes sekunnissa, B-puolella YG:n toisen albumin, Still Brazy, jälkeen.
Paljon on puhuttu Comptonin rap-artisti YG:n ja hänen pitkäaikaisen yhteistyökumppaninsa DJ Mustardin välisestä riidasta, joka on sittemmin ratkaistu, ja hänen siirtymisestään G-funkkiin viime kesän pääsinkun “Twist My Fingaz” yhteydessä (joka on mukana tässä erinomaisesti). Mutta YG ei ole revivalisti. Vaikka noin puolet Still Brazy -albumista juontaa juurensa Quikiin, Drehen ja Warren G:hen sekä vanhempiin Bushin ja Clintonin hallintoihin, toinen puoli seuraa myöhempiä länsirannikon tyylisuuntia, jerkin-kulttuurista, joka on tuottanut hänet, hyphyn kautta, joka tuotti Mustardin brändiä. Mutta mikä yhdistää Still Brazy:n--mikä tekee siitä tämän vuoden ensimmäisen aidoa klassikkoa ja yhden Los Angelesin parhaista albumeista tällä vuosikymmenellä--on YG:n räppäyksen selkeä kehitys.
Se kohtaus “Bool, Balm” raapustaa pintaa. Kappaleessa “I Got a Question” hän esittää joukon vuoroin yksinkertaisia ja hengellisiä kysymyksiä ja jäljittää herkällä kädellä hajoavan suhteen kaaren; “Who Shot Me?” -kappaleessa hän käsittelee paranoiaansa viime kesän elämänsä yrittämisestä ja kuvittelee itsensä muistettuna ilmakuvioituina t-paitoina. “Why You Always Hatin” käyttää fiksusti tämän kevään läpimurto tähteä Kamaiyah’n kertosäkeessä; ensimmäisessä säkeessä YG ohjaa Drakea pitkään ja rauhalliseen flow’hun, joka sopii hyvin kappaleeseen. Kun mukava kanadalainen tekee hyvän matkimisen, YG ponnistaa pystyyn ja viettää loput kappaleesta näyttäen kykyään saada Drake mukaan singleensä.
Still Brazy päättyy kolme kappaletta kattavaan suiteen, joka käsittelee poliittisia kysymyksiä, suoraan protestilauluina (“FDT”, joka ilmestyy muokattuna versiona, väitetysti Salaisen Palvelun painostuksen vuoksi), ja lainvalvonnan kritiikkinä (“Blacks and Browns” ja “Police Get Away With Murder”). Kun haastattelin YG:ta albumin julkaisua edeltävillä viikoilla, hän kertoi olevansa kyllästynyt sellaisiin artisteihin, joilla on alusta puhua sosiaalipoliittisista kysymyksistä, mutta jotka valitsevat olla tekemättä niin. Se on muistutus siitä, että mikään gangsta rapin pinnallista tunnusmerkkiä (ne, jotka keskiluokka-Amerikka tunnistaa, ainakin) ei ole olemassa tyhjössä. Samoin L.A.:n gangsta rap -genren on kasvanut, muuntunut ja ollut ulkomaailman, kierojen poliisien ja Keak da Sneakin, sekä Youtube-tanssiin tekevien lasten vallassa. YG on nähnyt kaiken tämän, ja hän on täällä korjatakseen irrallisia päitä.
On avuksi, että hänellä on yksi suurimmista äänistä, joka koskaan on koristellut genreä; se auttaa myös, että hänellä on yhteydet buryä hyvä Timbaland biitti 17. kappaleena 20:stä. COOLAID ei ole välttämätön, mutta siitä tulee jonain päivänä vakuuttava aikakapseli eräänlaisesta puolikkaasta tusinasta ihmisistä, jotka parhaiten hallitsivat räppäämisen fyysistä tekoa.
Payroll Giovanni, Big Bossin Vol. 1
Eksklusiivinen 15 % alennus opettajille, opiskelijoille, sotilaille, terveydenhuollon ammattilaisille & ensiapu-tekijöille - Vahvista itsesi!