Se oli Johnny Rotten itse, joka sanoi: "Joskus positiivisin asia, jonka voit olla tylsässä yhteiskunnassa, on absolutistinen negatiivisuus." Tämä on totta ei vain Sex Pistolsin musiikin ja punk rock -kulttuurin vaikutuksen kannalta, jota he auttoivat edistämään myöhään 70-luvulla, vaan myös kaiken musiikin suhteen yleisesti ja sen voimassa ottaa haltuun yhteiskunnan vitsaukset ja vaihtaa ne toivon kanssa. Tämä yhteys musiikin ja kuuntelijan välillä on se, missä "nollapiste" sijaitsee, se epifaaninen oivallus, jossa kappale on niin todellinen, että tunnet, että olisit voinut kirjoittaa sen itse. Parhaat punk rock -kappaleet voivat vangita tämän tunteen vaikeassa tunteiden joukossa: ahdistus, viha, teini-ikäinen tylsyys, ja usein liittää sen ideologioihin poliittiselle vapautumiselle. Tässä kohtaa Scene Creamersin yksi aikaisempi levy, I Suck On That Emotion, tulee mukaan. Se on syntynyt samoista tarpeista liikkumiseen ja kapinaan, mutta se on tervetullut paljon laajemmalle yleisölle kuin punk rock perinteisessä mielessä saattaisi sallia. Kuvittele ensimmäinen Violent Femmes -albumi, mutta vähemmällä sydänsurulla ja enemmän anarchiaa, enemmän tukipilaria, puhdasta punk rock -energiaa vuotamassa sielukkaille rytmeille ja akustisille instrumenteille.
Kaikki alkaa Ian Svenoniuksesta, joka perusti ensimmäisen bändinsä 'Nation of Ulysses' 80-luvun lopulla. Heidän ensimmäinen albuminsa, '13-Point Program To Destroy America,' tuotti Ian MacKaye (Fugazista ja Minor Threatista) ja se julkaistiin hänen Dischord-levymerkillään vuonna 1991. Levyn mukana tulleet muistiinpanot oli kirjoitettu lähes käsittämättömän pienellä tekstillä, jossa oli ohjeita sormenjälkien poistamiseen. Puoli kappaletta kestää alle kaksi minuuttia, nimillä kuten 'A Kid Who Tells On Another Kid Is A Dead Kid,' 'Target: USA,' ja 'Atom Bomb.' 'Diptheria' on hidastettu tarkastelu huumeaddiktista, joka on kieltämisessä. Ja kappaleet kuten 'Aspirin Kid' ja 'The Sound of Young America' avaa levyn vapaamuotoiselle jazz-vaikutteelle, jossa on torvia ja puhallinsoittimia. Vaikka he nailaisivat kaikki klassiset punk-idiomit, joita olet odottanut, Nation of Ulysses teki aaltoja näyttäessään siltä, että he satiirisoivat juuri sitä skenaariota, jota he edustivat, julkaisemalla ensimmäisen levynsä propagandatyyppisellä kansikuvalla ja koskaan esiintymättä ilman kunnollista annosta huumoria. Vaikka heidän aikansa oli lyhyt, heitä on lainattu vaikutteena kaikille LCD Soundsystemista Low:een. Svenonius ilmoitti heidän lakkauttamisensa syyksi "digitaalisen musiikin ja Nirvana-explosionin saapumisen."
Seuraava bändi Make Up koostui suurimmaksi osaksi samoista jäsenistä, mutta se hylkäsi punk rock -kitkat ja keskittyi enemmän soulin, gospelin ja R&B:n vaikutteeseen, säilyttäen samalla pyhän outouden tunteen, joka kuuluu esimerkiksi kappaleissa 'Save Yourself' ja 'I Am Pentagon,' tai heidän instrumentaalikappaleissaan kuten 'White Belt' ja 'Call Me Mommy.' Sama epävakaa energia Nation of Ulyssestä on yhä läsnä, mutta yhdessä villin, joskus hämmästyttävän intohimoisen vokalisen ilmaisun kanssa Svenoniukselta. Ja kaiken taustalla on paljon rennompi, funkympi soundi, groovea omaavat rytmit ja vivahteikkaat urut, jotka mahdollistavat laajemman tunteen ja tyylin. Heidän äänensä 90-luvun lopulla nousi lähinnä siihen, mitä myöhemmin tuli Weird War ja The Scene Creamers, kun heidän julkaisut alkoivat liikkua pienissä mutta vankkoissa indie-levymerkeissä kuten Drag City ja K Records. Vuonna 1997 he olivat James Schneiderin "road movien" 'Blue Is Beautiful' aiheen alla. Se on vähemmän kiertue-dokumentti ja enemmän pitkä musiikkivideo epäsäännöllisin katkoksin poliittiseen keskusteluun. Eräässä kohtauksessa keskellä kiertuetta Kanadan rajalla, he yrittävät selittää tulliviranomaiselle, että he etsivät turvapaikkaa Amerikasta loputtomasti. Svenonius sanoo: "Meidän on lähdettävä selviytyäksemme." Schneider kutsui heidän esityksiään tässä matkassa "energia-orgiastiseksi."
Vuonna 2000 he purkivat Make Up -nimen ja kerääntyivät uudelleen Weird Warina, kuvaillen itseään: "ainoana vastauksena hypetettyyn urakehitykseen, tyhjyyteen ja pinnallisuuteen, joka on infektoinut sen, mitä ennen oli aitoa luovaa underground rock 'n' roll -skeneä." Svenonius kuvaa näiden nimimuutosten ja tyylillisten erojen juuria vuo senzik 2003 Free Williamsburg liikkuis Academic rastaan:
"[Make Up] kesti viisi vuotta. Meillä oli viiden vuoden suunnitelma, kuin Stalinilla. Se oli käynyt redundantiksi ja ihmiset alkoivat kopioimaan meitä. Se on okei. Meidän ei tarvitse tehdä sitä enää, koska he voivat. Tärkeä asia on, että tämä ei ole ura. Olemme olleet köyhiä koko ajan. Ihmiset luulevat, että he saavat osansa. Ihmiset lukevat näitä punk-historioita ja ajattelevat olevansa seuraava luku. Se ei ole totta. Et voi elää niin. Sinun on elettävä ajassa. Et voi nähdä tätä urana ja kaupallisena päämääränä. Kiinalaisilla on sanonta: "Vuoren jälkeen, lisää vuoria." Sinun on asetettava itsellesi haasteita. Vain silloin, kun osut pohjaan, voit luoda jotain uutta. Make Up oli gospelmusiikista. Se oli koko meidän motiivimme. Yritimme omaksua mustaa gospelmusiikkia. Käytimme koko saarnan ja musiikin foorumia. Jatkamme samalla linjalla Scene Creamersin kanssa." Kun kysyttiin, mistä Scene Creamers -idea oli kyse, hänen hämmentävä vastauksensa oli: "Olimme kiertueella ja menimme eräänä yönä hotelliin. Siinä hotellissa meillä oli unelma. Se oli kollektiivinen unelma. Siinä unelmassa tiesimme, miten lukea. Aloitimme kirjan lukemisen, joka esitteli taiteilija Salvador Dalia. Kirjassa hän teoretisoi, että Adolf Hitler, kuuluisa diktaattori, vain näyttelee Wagnerin pakkomiellettä. Dali ajatteli, että Hitler rakasti oopperaa niin paljon, että hän halusi kuolla sankarillisesti, saksalaisella tavalla. Kun heräsimme, olimme täynnä toivoa. Koska tajusimme, että jos pystyisimme rakentamaan narratiivin. Jos rock 'n' roll -ihmiset voisivat luoda samanlaisen narratiivin, voisimme ajaa oman presidenttimme tappamaan itsensä omassa bunkkerissaan. Hän voisi ottaa pienen syanidipillerin, joka on ommeltu pukuunsa. Se on se, mistä musiikkimme on kyse."
Vain yhden albumin jälkeen Scene Creamers löysi itsensä ranskalaisen graffiti-taidekollektiivin haastamisesta, joka käytti samaa nimeä. Niinpä he palasivat Weird War -nimeen. Kaikki nämä nimimuutokset saattoivat tehdä faneille heidän mukaansa pysymisen vaikeaksi. Mutta perusasia on, että mitä tahansa kokoonpano, ja mitä tahansa nimeä, musiikki oli vankkaa ja kekseliästä kautta linjan, pitäen kuuntelijansa aina mukana ja kiinnostuneina. On jotain sanottavaa bändille, joka voi sitoa tärkeitä poliittisia kysymyksiä levyihinsä kuitenkin tulematta yhtä taaksepäin ja kaupallistuneeksi kuin Green Day tai U2 ovat. Muista, että levy ei ole huono koska se on poliittinen. Levy on poliittinen, koska se on hyvä. Vaan, niin hyvä albumi kuin tämä pakottaa kuuntelijansa määrittelemään uudelleen, mitä he näkevät itsessään, kuinka he vuorovaikuttavat ja ovat vuorovaikutuksessa yhteiskunnassa. Niin hyvä albumi on itsessään liike.
Svenonius & Co:n syvä ja vaihteleva diskografia, I Suck On That Emotion on musiikillisesti kaikkein tasapainoisin. Se on täydellinen huippu rock ’n’ rollin outoudelle, ja paljon kokeneemmalla sävellyksellä ja muusikkoudella, joka voi syntyä vain syvällisestä kasvukaudesta 12 vuoden aikana, jolloin Nation of Ulysses julkaistiin. Asiat alkavat täysin tanssittavilla 60-luvun tyylisillä kitarariffeillä levyn avajaiskappaleessa 'Better All the Time', jossa Svenonius laulaa: "Kun tapasimme ensimmäisen kerran, en pitänyt sinusta niin paljon. Sinussa oli harmaabussin viehätysvoimaa. Mutta nyt näytät paremmalta koko ajan…" Sitten seuraa sykkivä bassovoima kappaleessa 'Elfin Orphan,' tai poliittisesti eteenpäin menevä 'Bag Inc.', jossa on rivejä kuten: "Työskentelin C.I.A:lle enkä edes tiennyt sitä. Työskentelin Lou Reedille, kävelevälle mainokselle hänen fantasiastaan…" Svenoniuksen inho musiikkiteollisuutta kohtaan, joka on tungonnut niin sanottuja rahaa haukkumaan urasuunnittelijoita, vankistuu.
I Suck On That Emotion sai 7.5/10 arvion Pitchforkilta julkaisunsa aikana, eikä levyä ole painettu uudelleen sen alkuperäisestä julkaisusta vuonna 2003, ja tällä hetkellä vain yksi kappale on saatavilla Discogsissa hintaan 60 dollaria. Vaikka Nation of Ulysses ja Make Up -albumit ovat suhteellisen helppoja löytää verkosta, I Suck On That Emotion ei ole ollut saatavilla striimattavaksi, jättäen vain muutamia valikoituja kappaleita ja live-esityksiä haettavaksi YouTubesta. Kysy Drag City Recordsilta, milloin he lopulta antavat sille uudelleenjulkaisun. Sinun on oikeasti kaivettava levyjä kuullaksesi tämän täydellistä versiota.
Liity klubiin!
Liity nyt, alkaen $44
Laatumusiikkia. Toimitettuna sähköpostiisi.
Eksklusiivinen 15 % alennus opettajille, opiskelijoille, sotilaille, terveydenhuollon ammattilaisille & ensiapu-tekijöille - Vahvista itsesi!
