Hetkessä On Parhain Levykauppa Vermonissa

Pienenä itsenäisten kauppojen ryppään piiloutuneena, jotka kulkevat vaatimattomasti pitkin Maantietä, In The Moment ei ole aivan sellainen levykauppa, jossa kävin nuorempana.

Syntyperäisenä newyorkilaisena vietin 90-luvun ja 00-luvun selvästi eri downtownin ympäristössä, kulkien Queensin asunnoista paikkoihin, kuten kuuluisaan snobikauppaan Other Music tai käytännölliseen altavastaajaan Mondo Kim’s, tai niche-teknorakastaja Sonic Groove -liikkeeseen -- kaikki ovat nykyään valitettavasti suljettuja. Väistin ahtaasti ylihinnoiteltua turistikauppaa Bleecker Bob’s, kun kuljeskelin East Villagen dub-jakelupisteen Jammylandin ympärillä, aika ajoin puristumalla kapeasta portaikosta sormet läpi uniikeista äänimaisemista koostuvista CD-R:istä ja kaseteista Hospital Productionsissa. Nämä kolme ovat myös kadonneet, yhdessä lukuisten lyhytikäisten ja muinaisten paikkojen kanssa, jotka sammuttivat kaupungin janon uusille ja vanhoille äänille ennen kuin teknologiset vallankumoukset ja kiinteistöjen ahneus tekivät levykauppiaan työskentelystä Manhattanissa yhtä kestävää kuin kuristaminen.

In The Moment ei ole lainkaan kuin nämä paikat. Ensinnäkin se sijaitsee Brattleborossa, Vermontissa, noin 200 mailin päässä Generation Recordsista, yhdestä harvoista Greenwich Villagen jäljellä olevista toimipisteistä. Lisäksi paikka on melko siisti ja hyvin valaistu, melkein herkulinen yhdistelmä kaikille kaupoille, jotka myyvät käytettyjä ja uusia vinyylilevyjä. Huolimatta teollisuusstandardista, jossa pöly tanssii uhmakkaasti julmissa fluoresoivissa valoissa, se pysyy suhteellisen puhtaana kuin mikä tahansa muu sen läheisyydessä sijaitseva toiminta, kuten Mocha Joe’s Cafe, Sam’s Outdoor Outfitters ja perheystävällinen Whetstone Station Restaurant / Brewery.

Jos se kuulostaa siltä, että pilkkaan pientä Amerikan kylää, voin vakuuttaa, että se on täysin seurausta omasta sisäisestä itse-inhostani ja täydellisestä kateudestani sille, mitä In The Momentin paikallisilla asiakkaille on tarjolla, mitä minulla ei koskaan ollut. Kukaan ei välittänyt pätkääkään, kun astelin öljyiset nahkani mihinkään yllä mainituista levykaupoista, paitsi Sonic Groove, kun Adam X tai Dan Physics, eivätkä harvinaisia asiakkaita goth-teollisessa yökerhossa, jossa soittelin, olivat tiskin takana. Silloin ainutlaatuisena poikkeuksena kohtelin edelleen kuin märkää tuntematonta liikettä, liikkeitä, joita jatkoin vierailemaan ainakin joka kuukausi ja, ajoittain, lähes viikoittain.

Riippumatta siitä, kuinka siisti tai erikoinen valintani oli, riippumatta siitä, kuinka puolittain älykkäitä kommentteja tein kassalla, Manhattanin levykauppaan käymiseni tarkoitti vain lisää myyntiä näille varmasti kamppaileville ja ei missään tapauksessa kieroille liiketoimintaa harjoittaville omistajille ja työntekijöille. Jos tein minkäänlaisen vaikutuksen, se oli tehdä näistä ihmisistä pitkiä. Helvetti, poltan vieläkin siltoja nyt, kun kaikki hyvät paikat sijaitsevat Brooklynin hipsteriosastoissa. Rough Trade teki kyllä minulle blokkauksen Twitterissä, jos voit uskoa sitä.

Tässä elämänvaiheessani en halua tulla rakastetuksi, puhumattakaan tunnustamisesta. Mutta kyllä, oli aikoja, jolloin halusin vain tuota paikalliselta levykaupalta. Olin lukenut kirjoista bändeistä, jotka alkoivat viettää aikaa näissä paikoissa, ystävyyksiä solmittiin, legendoja syntyi. Hänen äskettäin julkaistussa gonzo-muistelmissaan Feel The Music (Anthology Editions), tunnettu keräilijä ja itsenäinen myyjä Paul Major kuvailee työskentelyä 1970-luvun lopulla Village Oldiesissa, joka oli aiemmin työllistänyt proto-punk-pukin Lenny Kaye. Laajalla silmäkulmakirjallisuudella hän kirjoittaa mafiosoista ja huumeaddikteista, huijareista ja pedofiileista, ihmisistä, joiden lempinimiä olivat Broadway Al ja Sorcerer Dave. Se on suhteellisen lyhyt mutta taianomainen osio erinomaisessa kirjassa harvinaisista ja oudosta äänistä. Sinun pitäisi ostaa se.

Valitettavasti tämä ei ollut lainkaan minun levykauppakokemukseni. Omani oli täysin kaupallinen, ilman ihmetystä tai keppostelua, kuten niin moni myöhäiskapitalismin ilmiö. En koskaan varastanut, en koskaan tinkinyt tai valittanut hintalapusta, ja tuoksuin yleensä ihan hyvältä. Olin outo, heiveröinen teini, joka sittemmin pulskistui oudoksi nuoreksi mieheksi, eikä minua koskaan edes pidetty mukana New York City levykauppahistorian marginaalissa. Jossain vaiheessa aloin käyttää kuulokkeita uskollisesti, hienovarainen hylkäys paikan päällä valittujen kappaleiden soittamisesta, joiden työntekijät varmasti taistelivat ankarasti toistensa kanssa soittimien linjalta. Ehkä tein sen antaakseni näille mädille elitistille häijyn tekosyyn olla kommunikoimatta kanssani, tapa, joka jatkuu tähän päivään asti, aina kun jätän talon.

Byron Greatorex omistaa In The Momentin ja perustuen melko miellyttävään keskusteluumme, hän ei ole mädäntynyt elitistinen paska. Entinen vakuutusmies, joka asui Connecticutissa, avasi Vermontin myymälän isänsä kanssa vuonna 2005 päättäessään, että vaikka hän sai hyvää palkkaa työssään, hän ei halunnut sellaista uran varrella. "Minulla oli hieman rahaa käytettävissäni ja niinpä tulin tänne", hän sanoo pohjoiseen siirtymisestään. In The Momentin sijaintivalinta sattui myös Greatorexin paljon nuoremman sisaren yksityiskoulun Putneyn lähellä. Se korvasi myös Mainly Musicin jättämän tyhjiön, toisen Main Streetin levykaupan, joka kärsi tulipalosta. "Me emme tehneet sitä", hän vitsailee pienen tumman humorin kera.

Tämä lievästi musta huumori saattaa liittyä Greatorexin pitkään rakkauteen raskasta metallia kohtaan. Nuoruudestaan aina levykaupan omistamiseen saakka hän kuunteli ensisijaisesti klassista thrashia ja proto-metallia. Hänen makunsa ovat sittemmin laajentuneet hänen kaupankäynnin myötä, mutta Greatorex ei aikonut itse tulla keräilijäksi. "Muistan todella puhtaan kopion Metallican Kill 'Em All:sta, ensimmäisestä painoksesta", hän sanoo elämää mullistavasta hankinnasta. "Nyt minulla on koko huone kotonani vinyyleille, vaikka olin luvannut itselleni, etten aikonut tehdä sitä."

Useiden yhteistyövuosien jälkeen Greatorex otti ohjat käsiinsä ja teki ratkaisevan muutoksen liiketoimintamalliin. "Kun ostin myymälän vuonna 2008 tai 2009, pääsin eroon CD:istä todella nopeasti", hän sanoo. "Menin täysin vinyyliin." Hän oli nähnyt asiakkaidensa kiinnittävän huomiota palautuvan formaatille ja päätti sitoutua täysin siihen, intuitiivinen arvio, joka oli oikea sekä silloin että jälkeen päin.

Huolimatta Greatorexin päähänlysäjuurista, hän ei rajoita valikoimaansa mihinkään tiettyyn genreeseen. In The Moment myy laajaa valikoimaa levyjä, järjestettynä kategorioittain mutta säännöllisesti täynnä yllätyksiä ja yllättäviä valintoja. "Yritän ylläpitää kunnioitettavaa klassisen musiikin osastoa", hän huomauttaa, viitaten haluunsa olla jotain kaikille, jotka astuvat etuovesta sisään. "Jos he haluavat lounge-musiikkia, minulla on lounge-musiikkiosasto."

Äskettäinen Instagram-video uusista saapumista esitteli käytettyjä albumeita jazz-suuruudelta McCoy Tynerilta, vaudeville-aikakauden banjosoittaja Uncle Dave Maconilta ja vaikutusvaltaiselta blues-mieheltä Muddy Watersilta, sekä prog rock -klassikoita Genesisiltä ja Yesiltä. Kuten väsynyt ostaja, joka oli pitkään kyyninen loputtomista tunneista muissa likaisissa New Yorkin kasoissa, on ihana sukeltaa näihin ja ei tulla ulos harmahtavilla sormilla.

Astumalla In The Momentiin, koen jotain vastaavaa kuin nuorena levyostajana, innon tutkia, joka tulee esiin kuin jälkijättöinen raaja tai haamuäsi. Löydän iloa näistä retkistä, jotka tapahtuvat samalla, kun vierailemme appivanhempieni luona, jotka asuvat noin puolen tunnin päässä. Jälkeenpäin säilytän elävästi muistot ostoksistani -- kuten erikoisversio J Dillan "Fuck The Police" -vinyylilevystä -- sekä niitä, jotka nyt toivon, etten olisi jättänyt taakseni -- hellästi hyväksikäytetty kopio Stephen Stillsin suuresti rakastamattomasta vuodelta 1978 Thoroughfare Gap:sta.

Hyvä kuratointi varmasti auttaa tekemään levykaupasta loistavan, mutta se ei riitä pitämään sitä pystyssä. Täysin välinpitämättömänä pysähtymiselle, Greatorex harkitsee ennakoivasti keinoja pitää asiakkaat tulevissa ja, mikä tärkeämpää, palaamassa. Jossain vaiheessa hän aikoi lisätä baarin tiloihin, suunnitelma, joka lopulta kaatui, kun ehdotettu kumppani ei saanut tarvittavaa rahoitusta. "Pitkien vaiheiden jälkeen yrittäessäni saada sitä toteutumaan, se oli todella masentavaa", hän sanoo.

Silti yksi laajentumisen alue, jota Greatorex tutki, oli satunnaisesti se, mikä teki In The Momentista rakastettavan ensimmäisillä ja toistuvilla vierailuillani. Ostettavat julisteet ja painokset koristavat seiniä, mutta eivät tyypillisen levykaupan houkutuksia, kuten Fillmore Westin reproduktioita tai Grateful Deadin pilviveikkoja. Sen sijaan näyttelyssä ovat underground-rock kulttitaiteilijoiden, kuten Alan Forbesin, John Howardin ja Arik Roeperin, konsertteihin keskittyvää taidetta.

Kaikki alkoi muutaman avainesittelyn kautta paikalliselta muusikolta ja ystävältä Dave Sweetapelta. "Sieltä aloin vain kulkeskelemaan kaninreiässä ja tutkimaan muita taiteilijoita", Greatorex sanoo, innostuen muun muassa Barry Blankenshipista ja Dan Stilesista. Hän pitää tarjonnan tuoreena, samalla kun vastustaa kiusausta pitää teoksia itselleen. "Olen orgaanisesti tullut todella tämän tavaran faniksi."

Yhdellä In The Momentin retkistäni tuijotin yhtä Forbesin psykedeelistä teosta Chris Robinson Brotherhoodille melkein yhtä voimakkaasti kuin levylaatikoissa olevan aarteet, heräsi todellisuuteen vain muistamalla Dinosaur Jr. -julisteen, joka minulla jo on. Kassalla virkailija jutteli kanssani, kun annoin hänelle kopion Dave Sweetaplen projektista Witchin toisen studioalbumin Paralyzed. Se oli lyhyt mutta harkittu vuorovaikutus, jossa oli sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunnelma, perinteinen tunnustus jaettu statusamme musiikkigeekkeinä. Se ei ehkä näytä sinusta paljolta, mutta elämän aikana New York Cityn levykauppojen goonien käsissä kärsittyäni, arvostan näitä muutamaa hetkeä inhimillistä kohteliaisuutta. Arvostan todella.

Seuraavaksi: Parhaat levykaupat Mississippiessä.