Viikon albumi: Kelela - Take Me Apart

Kelela Mizanekristos, 34, ei pelkää tuntea ja omistaa sitä, mitä tuntee. Hän elää mustuudessa, queerisuudessa, rakkaudessa ja naiseudessa. Alhain yksinkertaisuus, miten hän loistaa musiikissa, vihjaa siihen, kuinka hän menestyy itsessään: kärsivällisyydellä, armolla ja tarkkuudella, joka uhraa aikaa ilman seurauksia. Tämä kivittää kaikkia, jotka ovat antaneet hänelle varhaista ihailua; hänen vuonna 2013 nousseen Cut 4 Me ja vuoden 2015 Hallucinogen ulkopuolella, Kelelan työ on elänyt pitkään epävarmuuden tilassa vähäisten esiintymisten rinnalla kuten Danny Brownin ja Gorillazin kanssa. Kun hänen määrittävä teoksensa paljastui hitaasti, täyttäen sen ympärillä olleen odotuksen rakentamalla lisää, näyttää siltä, että hän paljasti itsensä myös itselleen entistä enemmän. Ja katso, hän rikkoo radiot hiljaisuuden vuonna, jolloin mustat naiset jatkavat pop-keskustelun valtaamista ja ravistamista. Eikö tämä ole joka vuosi?

Take Me Apart on romantiikkalevy, joka juurtuu tuttuun samalla kun se välttää kliseitä ja konvention. Eroalbumin merkkejä eristääkseen on kertoa vain osa tarinasta: hieman alle albumin, Kelela järjestää rakkauden löytöjä ja menetyksiä alusta loppuun, säästämättä vääriä aloituksia ja puoliväliaskelia. Hyvin kaivettu lähdemateriaali antaa Kelelan uskomattomalle äänen alueelle tilaa, sydänsurulauluista leikkisiin odeihin, jotka ovat valmiita seksisoittolistalle. Hän on ajankohtainen ja ajaton, kuin kuulisi Aaliyahia Arcalla, tai Janetia Jam Cityn biitillä. Hänen ääntään, lempeää ja vahvaa, sykkää nuoruuden elektronisen ja R&B:n, eilisen ja huomisen. Hän ei ole koskaan liian kaukana, jopa silloin, kun manipulointi pyörittää hänen taustalaulujaan kappaleen ympäri tai etäännyttää häntä yksinäisellä kaikuilla. Hänen kaipaavat laulunsa kerrostuvat yökerhon basson ja yliluonnollisten syntetisaattorien päälle, ja painautuvat hienovaraisiin vihjeisiin - auton käynnistyminen “Frontline” -kappaleessa ja sadepisarat “Jupiter” -kappaleessa - luoden jännitettä kohtaukseen, albumin narratiivista tulee kuka tahansa meistä, joka ajattelee jotakuta muuta.

Ja siinä on kauneus sisällä, Kelela punnitsee opetettavia hetkiä ja asiantuntevaa varjoa jokaisen muiston nurkasta. Nimikkokappale soi teini-iän muistona, kun Kelela käskee rakastaan lähtemään auringonnousun aikaan, tuo ylös syttynyt intohimo myöhemmin sammutettuna “Better” -kappaleen pohdintojen myötä, kun rakkaus ei toimi mutta kaikki yrittävät olla hyvin. “Truth or Dare” tuo uutta tulta makuuhuoneeseen, kun taas “Onanon” tuntuu siltä kuin löytäisi itsensä ensimmäisen riidan jälkeen. Aristoteleen tilat ovat kaikki läsnä, ja protagonistimme navigoi romanttista ja neuvottelee eroottista vertaansa vailla olevalla kypsyydellä, jonka voi saavuttaa vain rakastamalla pitkään ja elämällä pidempään. Kun narratiivi etenee, Kelela antaa luvan, innostaen kuulijaa luottamaan prosessiin ja omistamaan kaiken tulevan sotkun ja siunausten. Hän on riittävän anteeksiantamaton tietääkseen, milloin pyytää anteeksi, hän muuttaa mielensä, ja hän on tullut vapauttamaan itsensä kahleistaan hyppäämällä.

Ensimmäinen rivi “Turn to Dust” -kappaleessa - “Ensinnäkin, en ole uusi tässä…” - kehystää Take Me Apart kokonaisuudessaan: mestarikurssi parantamisesta, rakentamisesta ja haavoittuvuudesta. Kelela ei kirjoittanut omia laulujaan ennen kahtakymmentäviittä, eikä julkaissut debyyttialbumiaan ennen kolmaskymmentä; tämä debyytti uskaltautuu sekoittamaan klassista ja kokeellista R&B-estetiikkaa, laittamaan ne vasemmalle kallistuville äänille, maksamaan kunnianosoitusta Kelelan edeltäjille ja säilyttämään saavutettavuuden ilman edistyksellisten ideoiden uhraamista. Hän saa varmasti SZA:n ja Solangen vertailut; jälkimmäisen sanoma on suurta ja keskittynyt maailmaan, entisen taas haluameinaa vuodattaa tietoisuuttaan sivulle ja jättää yksityiskohtia säästämättä. Take Me Apart liittyy oikeutetusti tuohon pantheoniin, tarjoamalla omia mietintöjä rakkaudesta ja vapautumisesta kypsällä näkökulmalla ja kokeneella toteutuksella, joka on erilaista kuin mikään muu luokassaan. Ja kuten hänen aikalaistensa, Kelela saavutti tällaisen saavutuksen omaksumalla ajan teollisuudessa, joka pyrkii asettamaan kellon mustien naisten ajalle olla, puhumattakaan siitä, että he olisivat suuret. Nyt on aika 34-vuotiaalle läpimurrolle muuttaa peliä jälleen, ja Take Me Apart on valmis rikkomaan tuon esteen myös.