Godspeed You! Black Emperor: F♯ A♯ ∞

kuva CST Records kautta

Ensimmäistä ei koskaan unohda. Se oli kesä toisen vuoden jälkeen, ensimmäinen kerta kun asuin itsekseni, alivuokraamassa huonetta kaveriltani muutamaksi kuukaudeksi semestereiden välissä pieneltä humanistiselta koululta, joka sijaitsi Pohjois-Carolinan sinisessä vuoristossa. Olin pyöritellyt mielessäni levynsoittimen hankkimista, mutta en nähnyt syytä vaihtaa CD:itä kuten olin aikanaan tehnyt VHS-kasettieni kanssa DVD-soittimen hankkimisen jälkeen. Lopulta romahdin ja maksoin huntta matkalaukkutyylisestä Crosley-vinyylisoittimesta, mutta mitä sinne levysoittimelle laittaisin? Vähitellen sana levisi tädeilleni ja setilleni, ja he alkoivat tyhjentää kaappejaan 70- ja 80-luvuilla hankituista homeisista levyistä, mutta siihen asti tarvitsin kipeästi levyjä. Yksi tärkeimmistä syistä vinyyliin siirtymiselleni oli tavoitella kokemusta, jota artistit halusivat välittää yleisölleen, ja 12 tuuman levyn kansi (ja vielä enemmän, jos se on gatefold!) on yksinkertaisesti vastustamaton, samoin kuin se, että levyillä on 2 tai enemmän erillistä fyysistä puolta, jotka vaativat aktiivista vuorovaikutusta alkujen ja loppujen merkitsemiseksi. Silloin luin Mark Richardsonin nyt valitettavasti harvinaista Resonant Frequencies -kategoriaa Pitchforkissa, jossa kirjoittaja innostui erinomaisesti pakatuista albumeista, mukaan lukien Godspeed You! Black Emperorin albumista "F♯ A♯ ∞", jota hän sanoi, "jokaisen pitäisi omistaa LP:nä", ja hän ei ollut väärässä, kuten pian huomasin. Vaelsin paikalliseen musiikkikauppaan ja videovuokraamoon, ja onnekseni heillä oli etsimäni levy hyllyissä, minkä veinkin kotiin ja tutkin heti sen sisältöä kuin joulusukkaa.

On monia levyjä, jotka ovat täysin omistamisen arvoisia pelkästään upean pakkauksen takia. Oikeastaan suurin osa #RecordStoreDay-julkaisuista näyttää nojaavan tähän kuin päävetovoimaansa. Kopio Gzan "Liquid Swords" -levystä, joka tulee täysikokoisen shakkisetin kanssa? Vau. Kyllä. The Big Lebowski -elokuvan soundtrack valkoisessa venäläisessä vahassa? Otan toisen kopion isälleni, kiitos. Parasta Gallagherilta vesimelonin muotoisella pic discillä? Tiedät mitä? Olet rehellisesti herättänyt mielenkiintoni, eikä minusta ole varma, kuinka mukavaa se on. Vaikka kaikki nämä ovatkin hyviä ja kauniita (jopa Gallagher), on harvinaista, että levyn pakkaus nostaa albumin sisällön aivan toiseen ulottuvuuteen tavalla kuin "F♯ A♯ ∞" tekee.

Yksi historian suurimmista bändin nimistä musiikin historiassa on peräisin 70-luvun mustavalkoisesta japanilaisesta moottoripyöräjengeistä kertovasta dokumentista, Godspeed You! Black Emperor ei ole bändi niinkään kuin löyhä muusikkokollektiivi, jonka ulkoreunalla olevat jäsenet pyörivät pääasiallisten perustajien Efrim Menuckin, Mike Moyan ja Mauro Pezzenten ympärillä. Kolmessa vuodessa perustamisesta ensimmäisen albumin "F♯ A♯ ∞" julkaisuun (kassettiversio "All Lights Fucked On The Hairy Amp Drooling", josta vain 33 kopiota on sanottu olevan olemassa, on teknisesti ensimmäinen, mutta jätetään se nyt sikseen), he liikkuivat kymmenen hengen voimin ja albumilla mukana olevien henkilöiden määrä kaksinkertaistuu, kun lasketaan mukaan kaikki "vierasmaistelijat".

Albumi alkaa puheosuudella, jossa vaaralliselta kuulostava vanha mies lausuu "...Auto palaa, eikä kuskia ole ratissa / Ja viemärit ovat mudassa tuhansista yksinäisistä itsemurhista / Ja tumma tuuli puhaltaa..." Olo on kuten karvat nousevat käsivarsilla pystyyn, ja se jatkuu sieltä. Alkuosuuksissa kehitetään vahvaa tunnelmaa, jossa jousikitarat kiemurtelevat tiheässä sumussa, helposti jäljitellen kaukaa kulkevan veturin ääntä. Koko albumi on tällainen, mutta ajoittaisilla hyvin ajoitetuilla rytmeillä, jotka pulpahtavat tyhjyydestä täysillä ja nostavat sinut mukaansa matkaan jonnekin post-apokalyptiseen autiomaahan. Se on yhden matkan lippu Bartertowniin, Panemiin tai minne ikinä Road-sarja sijoittuikaan. A-puoli on pitkä kappale nimeltä "Nervous, Sad, Poor..." ja B-puoli on nimeltään "Bleak, Uncertain, Beautiful...". Molemmat puolet loppuvat lukitusuraan, estäen kierteen päästä nostamaan levysoittimen neulaa tarpeeksi estääkseen sen soittamisen, mutta laittamalla sen täydelliseen kehään ja toistamalla viimeistä lausetta yhä uudelleen ja uudelleen. Sanomattakin selvää: Tämä ei ole levy, jota haluaisit aloittaa juhlat. Jos jotain, se on täydellinen musiikki maailmankauppajärjestön mielenosoituksesta kotiin ajellessasi. Se on sellaista, että karvat nousevat käsivarsilla (tunne, joka auttoi albumin sijoittamisessa sijalle 45 Pitchforkin "90-luvun parhaat" -listalla), ja se jatkuu sieltä.

Koko pakkaus kuitenkin on se, mikä erottää tämän jo uskomattoman albumin muista ja tekee siitä arvoituksen, johon ei ole vastausta. Kannessa on tummanpunainen sävy, johon bändin nimi ja albumin nimi on kohokuvioitu, ja siihen on liimattu yksi kolmesta pienestä mustavalkoisesta painokuvatulosteesta (vesitorni, sumuinen liikennemerkki ja yksityiskohta junan moottorin akselista) aivan keskelle. Kun pidät sitä kädessäsi, käännät sen ympäri katsellaksesi takana olevaa mustaa tilaa, voit tuntea pieniä, mutta merkittäviä asioita liikkuvan kääreessä, aarteita, joita on vielä löydettävissä. Ensimmäinen asia, joka liukuu ulos, on pieni kirjekuori, jossa on kolikko, joka on murskattu yhden niistä oikeista junista, jotka kulkevat sen loftin takana, jossa jotkut bändin jäsenistä asuivat silloin. Seuraava asia, joka voi liukua ulos, on voi olla kuva veturista, jonka kyljessä lukee "For The Reverend Gary Davis". Kuka oli Reverend Gary Davis? Sokea bluesmusiikko, jonka ensimmäinen levy "Blind Gary Davis – The Singing Reverend" julkaistiin vuonna 1954, kaikesta punaisesta vinyylistä. Seuraavaksi saatat löytää taitetun suunnitelman, joka vaikuttaa olevan matematiikan professorin happohuumereissu, otsikoitu "Faulty Schematics of Ruined Machine", jossa kaipaaminen (F#), halu (A#), toivo (∞) ja pelko (∞) on sijoitettu x/y-akselin päihin, ja kaikki pyörii siitä eteenpäin oudossa, epäjohdonmukaisessa "järjestelmässä", jonka ympärille voisi rakentaa kokonaisen kauden True Detectivea. Onko ihmiset ottaneet tästä mystisestä kuvasta tatuointeja? Voit olla varma, että ovat. Kääreessä on myös yksi tai kaksi julistekopiota sekä albumin krediitit, kaikki kirjoitettu samassa kiihkeästi, mutta harkitusti, kynäilyssä kuin joku, jolla on jotain todella tärkeää, joka heidän on varmasti, jopa välttämättä, kerrottava sinulle.

Godspeed julkaisi vielä kaksi albumia, "Lift Your Skinny Fists Like Antennas to Heaven" ja Steve Albini -tuotettu "Yanqui U.X.O.", ennen kuin he "erosivat" hetkeksi tavoitellakseen muita projektejaan (erityisesti A Silver Mount Zion, Set Fire To Flames ja Fly Pan Am), ja vaikka nämä muut albumit ovat musiikillisesti parempia ja esteettisesti tarkkoja ulkonäöltään ja tuntemukseltaan, heidän mestariteoksensa on ikuisesti "F♯ A♯ ∞", joka on myös yksi hienoimmista esimerkeistä siitä, kuinka albumi, vinyylinä, voi olla suuri taideteos sekä musiikillisesti että konkreettisesti, jokaisen elementin suurentaessa toinen toisiaan, jotta koko kokemus on suurempi kuin yksinkertainen osaamisen summa.

Sinä seuraava siirto, Jack White.