Kysymyksiä ja vastauksia Cloud Nectarin kanssa, Black Sabbathin taiteilija

Tämä tulee hieman myöhässä, mutta puhuimme Cloud Nectar:in kanssa, taiteilijan, joka loi yllä olevan painatuksen meidän marraskuun julkaisullemme, Paranoid Black Sabbathilta. Tässä keskustelemme prosessista, vaikutteista ja siitä, mitkä artistit häntä kiinnostavat.

VMP: Vau, no, aloitan sanomalla, että teos, jonka teit Black Sabbathille, on uskomaton. Severan on varmasti kertonut kaikille toimistossa kymmenen kertaa, miten teit sen ja kuultuani siitä se vaikuttaa mahdottomalta. Ilmeisesti se ei kuitenkaan ollut, ja haluaisin keskustella hiukan prosessistasi, siitä, miten aloit tehdä taidetta tällä tavalla, ja muutamasta muustakin asiasta. Joten aloitetaan vanhasta vanhasta tarinasta. Kuinka nuori olit, kun aloit tehdä taidetta, ja mikä, jos jokin, sai sinut tekemään niin?

Cloud Nectar: Kiitos, että kutsuitte minut tähän kysymys/ vastaus sessioon. Arvostan sitä syvästi. Niille, jotka ovat nähneet teoksen, jonka loin Black Sabbathille, kerron tarinan uudelleen: Halusin rakentaa taideteoksen, jonka olisi voitu tehdä, kun albumi julkaistiin. Tämä tarkoittaa, ettei photoshopia, ei kopiokoneita, ja vielä pidemmälle, ei kollaasien kuvia tai materiaaleja, jotka on tehty vuoden 1970 jälkeen. Koska jotkut kuvat toistuivat, tarvitsin käyttää useita kopioita samoista kirjoista ja aikakauslehdistä. Kaikki rakennettiin ympyräharjan ympärille ja tutkii kuoleman ja uudelleensyntymisen teemoja. Haastava osa oli löytää kuvia, jotka olivat samassa väriperheessä ja sävyssä, joka näkyy alkuperäisessä Paranoid-kannessa. Tämä kesti pidempään kuin tavallisesti. Onneksi olin sairas ja kotona viimeisen viikon, jolloin se piti saada valmiiksi. Vanha, vanha tarina siitä, kuinka aloit tehdä taidetta, johtaa äitini kannustukseen piirtää kuin pieni mielipuoli nelivuotiaana (jotain, jota kannustan nyt tyttärelleni). Ensimmäisestä leikkaamisesta ja liimaamisesta se vie kymmenen vuoden ikäiseen Timiin, joka teki pieniä pahvisia skeittilautoja, joita oli peitetty pienillä Thrasher-lehden leikkauksilla. Minulla on yhä kaikki nämä. Yhteensä 157.

VMP: Katselin lyhyttä Ziibra-pätkää siitä, miten ryhdyt kollaasien tekemiseen ja kuulemani mukaan se ei oikeastaan kehittynyt ennen vuotta 2009. Miten se tuli? Oliko se vahinko vai antoiko jokin tai joku sinulle idean siihen?

CN: Se oli vahinko, että löysin tämän taidemuodon. Täytin yksinomaan päiväkirjoja piirustuksilla ja kirjoituksilla lähes vuosikymmenen ajan, ja jokaisen uuden päiväkirjan alussa tein kollaasi kannelle, koska, tiedätkö, kaupasta ostetut luonnosvihkot ovat aika tylsiä ja inspiroimattomia. Huomasin nauttivani siitä prosessista enemmän kuin piirustamisesta päiväkirjoissa. Sitten eräänä päivänä kurkistin paikallisen kirjaston roskikseen ja löysin lähes 100 numeroa National Geographicia, jotka toin heti kotiin ja jätin pinoihin sohvan viereen. Eräänä iltana lokakuussa 2009 kuuntelin uutta Flaming Lips -levyä, 'Embryonic', ja olin täysin hämmästynyt siitä, miten he veivät ääntään uuteen suuntaan. Avasin luonnosvihkoni ja ulottuin sohvan yli aikakauslehtiin ja aloin leikata asioita. Kun albumi oli valmis, olin tehnyt ensimmäisen kollaasin siitä, mitä tulisi olemaan hyvin pitkä sarja, joka jatkuu edelleen tänä päivänä.

VMP: Kerro meille hiukan luovasta prosessistasi ja siitä, mikä saa sinut luomaan. Onko olemassa tiettyjä keskeisiä kysymyksiä, joihin yrität vastata tai tutkia työsi kautta? Onko mitään erityisiä teemoja, joita huomaisimme työssäsi, jos vierailisimme näyttelyssäsi taidemuseossa?

CN: Prosessi on se. Siksi jatkan luomista. Rakastan prosessia enemmän kuin valmista teosta, aina. Prosessia ohjaavan työn myötä tunnetaan niin paljon mystiikkaa. Eksyn helposti. Yleensä se on kuvia etsiessä, joita olen leikannut, etsiessä visuaalista tasapainoa, kun merkitys hiipii mukaan. Teemat, jotka tuntuvat muodostuvan itsestään, ovat lähes aina alitajuisia, mutta suuntaava vetovoima on hengessä, leikissä, asioissa ilmassa, yhteyksissä, ihmeessä, yllättävissä vuorovaikutuksissa, häiritsevissä tunteissa ja kurkistus verhojen taakse, niin toivon.

VMP: Puhu minulle hiukan vaikutteistasi. Haluan korostaa, että nämä eivät välttämättä tarvitse olla taiteilijoita, se voi olla kuka tahansa tai mikä tahansa. Tämän kysymyksen tavoite on saada ikkuna siihen, mikä saa sinut liikkeelle, mikä sytyttää sinut, ja mitä, jos jotakin, toivot saavuttavasi kaiken tämän kanssa.

CN: Siellä, missä kasvoin, oli pieni metsänreuna suoraan takamme aitasta, ja sen lisäksi oli liikenneministeriön kaatopaikka, jossa ystäväni ja minä tutkimme ja rakensimme monimutkaisia leirejä kaikesta, mitä löysimme. Nimitimme sitä hiekkakuopiksi. Salaisia piilopaikkoja rakennettiin kaivoihin katulinjoista, tievälineistä, romusta ja puunoksiista. Alueen tutkiminen oli jatkuva ilo. Tämä inspiroi minua aina olemaan vuorovaikutuksessa ympäristöni kanssa ja kuvittelemaan maailman hyödyllisyyttä uudelleen. Rakastan edelleen eksyä, mudassa pyörimistä ja naarmuja metsässä. En tarkkaile vain luontoa vaan oikeasti leikin sen kanssa. Villiyys on asia, jota minä ehdottomasti tarvitsen pysyäkseni järkevänä maailmassa. Myös musiikki. Musiikki vaikuttaa kaikkeen.

VMP: Keitä ovat muutamia muusikoita, joita kuuntelit kasvamassa ja keitä niitä on nyt, joiden parissa olet koukussa?

CN: Fleetwood Mac, Black Moth Super Rainbow, Funkadelic, The National, Pink Floyd, Mac Demarco ja viime aikoina paljon Royksoppia.

VMP: Oletko lukija? Jos olet, mitkä ovat muutamia kirjoja, jotka ovat vaikuttaneet sinuun valtavasti vuosien varrella?

CN: Koukutun tietyistä kirjoittajista ja ahmin kaikki heidän teoksensa. Shel Silversteinin leikkisyys, John Steinbeckin sydän, Ray Bradburyn mielikuvitus, Edward Abbeyn perspektiivi, Jack Kerouacin kauneus ja haavoittuvuus.

VMP: Okei, viimeinen kysymys: Mitä elämän neuvoa antaisit lukijallemme?

CN: Miettisin vuosia, mikä olisi paras taidemuotoni ja kokeilin niin monia taidemuotoja, kunnes löysin prosessin, joka sai minut unohtamaan syödä ja nukkua. Mikä saa sinut unohtamaan syödä ja nukkua? Mikä on se prosessin osa, jota rakastat? Voitko tiivistää sen tunteeksi ja toiminnaksi? Se on kaikki, mitä tarvitset tunnistaaksesi, miten edetä eteenpäin. Aloita! Kompastu ja nouse ylös. On olemassa näkymättömiä käsiä, jotka odottavat auttavansa sinua matkan varrella. Nämä kädet ovat luotettavia kuin painovoima, joka pitää sinut maapallon päällä. Älä unohda kirjoittaa kaikkea ylös, jakaa muiden kanssa ja OLLA niitä auttavia käsiä omalla ajallasi. Kiitos paljon tästä haastattelusta!