Australialainen moniinsoittaja ja lauluntekijä Donny Benét ei uskonut päätyvänsä tänne. Benétille "täällä" tarkoittaa sekä jumittamista kotona kykenevänä tukemaan hänen viimeisintä albumiaan Mr. Experience koronapandemian vuoksi - mutta myös mahdollisuutta julkaista ylipäätään toinen levy.
"Ajattelin todella, että The Don olisi viimeinen albumini. Olin tehnyt muutaman albumin Australiassa, ja se oli pieni, underground indie-juttu," hän sanoo. "Kun The Don siirtyi pois Australiasta, ajattelin, 'Voi hitsi. Tämä ei tule olemaan viimeinen.'"
The Don, jota hän kuvailee hahmoluonnokseksi "liian itsevarmasta noin 30-vuotiaasta tyypistä, jolle maailma on avoin", voitti Benétille faneja ympäri maailmaa hänen neo-disco-soundinsa, tarttuvien bassolinjojensa ja pilailullisten sanoitustensa ansiosta. Se mahdollisti hänen kiertueensa kansainvälisesti artistien kuten Mac DeMarcon kanssa, mutta jätti hänet myös luovuudeltaan jumiin, epävarmaksi siitä, kuinka rakentaa viimeisen albuminsa päälle tavalla, joka osoittaa kasvua, mutta ei vieraannuttanut hänen laajentunutta yleisöään, joka oli rakastunut "The Don" -hahmoon.
"Niin paljon kuin haluaisinkin tehdä 90-minuuttisen jazz-odysseia-albumin, en usko, että se sopii saumattomasti The Don-albumin luonnolliseen jatkumoon," hän sanoo.
Vuonna 2018 hän aloitti albumin kirjoittamisen, joka oli suunnattu enemmän eurooppalaisen festivaaliyleisön ja myöhäisen 70-luvun italo-diskon inspiroimana. Se ei toiminut. Benét kuvailee vain musiikkia tuosta vaiheesta "kaikeksi roskaksi" ja hylkäsi sen nopeasti. Tarvitessaan uutta inspiraatiota, ystävä opetti hänelle DJ-taitoja, joiden Benét sanoo auttaneen häntä ymmärtämään paremmin yleisön toiveita.
"DJ:inä toimimme rinnakkain ja hän soittaisi kappaleen, jossa on todella hyvä bassolinja ja sanoisi: 'Entä jos kirjoittaisit kappaleen kuten tämä?'" Benét sanoo. "Huomasin, että vaikka kappale itse ei olisi kovin hyvä, siinä oli hyvä bassolinja ja se sai ihmiset palaamaan sen pariin."
Hän alkoi jälleen kirjoittaa, tällä kertaa ammentaen jazz-taustastaan ja tuoden mukaan joukon musiikillisia ystäviä luomaan albumia, joka keskittyi enemmän live-seurannan ympärille. Kappaleet kuten "Second Dinner" ja "Girl of My Dreams" syntyivät nopeasti, ja jokaisella oli omat viehättävät omituisuutensa uuden äänitystyylin seurauksena.
"Soitin paljon jazzia entisessä elämässäni, ja siinä on kyse live-seurannasta. Teet vedon ja se on se veto. Jos siinä on virheitä ja jotain funkya, se on osa vedon kauneutta." hän sanoo. "Se on myös hieman riskialttiimpaa; oman taiteellisen kasvuni vuoksi halusin tehdä albumin muiden muusikoiden kanssa enkä hallita kaikkea."
Mutta Benét ei ollut varma, mihin suuntaan viedä levy temaattisesti. "Olin huolissani, että käsitteellisesti ja sanoituksellisesti olin maalannut itseni nurkkaan The Don-albumilla," hän myöntää. Lopulta Benét tajusi, että hän voisi ammentaa sekä kansainvälisen kiertueensa kokemuksista että arkielämästään kotona. Suuri osa levystä syntyi katsellen ystäviensä ja rakkaidensa siirtymistä 40-luvulle, kun taas kappale "Reach Out" perustui kansainvälisen poliittisen polarisaation todistamiseen.
"Olin käynyt paljon Euroopassa ja nähnyt, kuinka erillisiä ihmiset olivat. Se oli hyvin oikealle ja vasemmalle jakautunutta. Ja ensimmäisellä matkallani Amerikkaan vuonna 2018, muistan kuinka minut ajoi kotiin superdemokraattinen, Trumpin vastainen äiti. Hän käytännössä sanoi: 'Haluan tehdä väkivaltaisia tekoja Trumpin kannattajia kohtaan.'" hän muistaa. "Olin matkustanut niin paljon ja tuntenut tämän ilmapiirin ja halusin keksiä, kuinka voisin kirjoittaa Donny-kappaleen siitä."
Muualla levyllä Benét halusi jatkaa käsitteitä, joita hän oli tutkinut The Don-albumilla. "You Don’t Need Love", kappale, joka kertoo itsehyväksynnän tärkeydestä romanttisten suhteiden sijaan, saattaa tuntua poikkeamalta hänen tavallisesta aihepiiristään, mutta se on oikeastaan eräänlainen vastaus hänen aikaisemmalle kappaleelleen "Love Online". Jälkimmäinen kirjoitettiin sen jälkeen, kun Benét oli nähnyt ystäviensä kokevan "kauheita kokemuksia" deittisovelluksissa kuten Tinderissä, ja niinpä hän halusi kirjoittaa kappaleen, joka keskittyi sisäiseen vahvistukseen.
Vaikka Mr. Experience-albumin soittimet ovat syviä ja reheviä, ne ovat harvoin sekavia tai ylikuormitettuja. Benét on yrittänyt "sanoa enemmän vähemmällä" uransa edetessä ja vietti paljon aikaa The Don-albumin kirjoitusprosessissa pelkistäen kappaleet vain olennaisiin osiin. Tämä tekniikka on ilmeinen myös Mr. Experience-albumilla, jossa Benétin instrumentaaliosat ja melodiat tukevat hänen ohutta lauluaan varjostamatta niitä.
"Suurin rajoitus on ääneni," hän sanoo. "Minulla ei ole upeaa laulua, mutta jos siihen, mitä teet, on omistautumista... voit kirjoittaa sen tueksi."
Benét on erittäin itsetietoinen, ja hän myöntää, että hänen äänellään ja esteettisellä tyylillään on selkeä performatiivinen laatu. Hän viittaa viime vuosikymmenen aikana tekemäänsä musiikkiin"Donny-projektina", ja sanoo, että alkuperäinen ajatus tuli hänelle eräänlaisena vastauksena siihen, mikä oli suosittua Australiassa 2010-luvun alussa.
"Kun aloin tehdä Donny:a, koko shoegaze-juttu oli kuuminta hottia. Kaikki nämä kauniit kaverit kertoivat tunteistaan avoimesti ja lauloivat sydämensä kyllyydestä," hän selittää. "Minulle jazz-taustaltani tulevana, mitä tein, oli lähes avantgardistinen ote tähän noin 30-vuotiseen, kaljuuntuvaan, pyöreään mieheen yrittämässä päästä lavalle laulamaan. Se vei hyvin outoon tilaan."
Hän sanoo, että musiikki hänen kotimaassaan on taipuvainen "lokeroimaan", ja että kappaleiden murtautuminen ulos normeista on vaikeaa. Se on yksi syy siihen, miksi Mr. Experience-albumin debyytti ARIA:n albumimyynnin listalla sijalla 26 on valtava voitto, ei vain hänelle itselleen, vaan myös muille omalaatuisille muusikoille down under.
Silti, kun Benétin fanikunta kasvaa, hän tietää, että monet raapivat päätään yhtä lailla kuin nyökkivät myönteisesti hänen jyriseville bassolinjoilleen ja tukkeutuneille syntetisaattoririffeilleen. Hän korostaa, ettei sitä tarvitse liikaa miettiä - jos viihdyt Donnyn parissa, mene vain virran mukana.
"Ensimmäisellä kerralla, kun menin Saksaan, tämä 20-vuotias taideopiskelija kysyi minulta: 'Oletko vakavissasi? Onko kaikki laitettu päälle?' Sanoin: 'Nautitko siitä?' Hän sanoi: 'Minun täytyy tietää.'" hän sanoo. "Sanoin hänelle: 'Kaikki, mitä sinun tarvitsee tietää on se, piditkö siitä vai et.'"
Grant Rindner is a freelance music and culture journalist in New York. He has written for Dazed, Rolling Stone and COMPLEX.
Exclusive 15% Off for Teachers, Students, Military members, Healthcare professionals & First Responders - Get Verified!